tiistai 17. joulukuuta 2013

Ei nyt jaksa...

Kohta jo kuukauden taistellut itsensä kanssa mikä menee vikaan kisoissa kun ei pysty samaan kuin harjoitukissa. Tävoitteena on siis oppia tähtäämään keskelle joka onnistuu edelleen harjoituksissa ihan helposti ilman sätkyjä. Vaikka kisoissa ei asiaa miettisi ei se vaan onnistu. Nyt pidän JOULU LOMAA en ammu yhtään... ehkä huomenna käyn kanalassa katsomassa muita mutta en ammu...

tiistai 19. marraskuuta 2013

Tiistain ammuntaa

Hallituksen kokous oli lyhyt ja ehdin hyvin hallivuoroon ammuskelemaan. Ammunta tuntui heti alussa hyvältä ja rennolta, keskityin tähtäämiseen ja laukauksiin muutama jäi sormiin kiinni ja osumat oli ylävitosessa joten ei nekään enää missiksi menneet.

Lopussa aloin taas tähtäyksessä valumaan ja laukaukset lähti osittain liikkeestä joka aiheutti sen että osumat jäi alaoikeeseen reunaan. Pientä ravistusta ja kiukkua sain vikan sarjan taas kasaan ja 4/5 nuolesta oli keeltsillä.

Torstaina jatketaan tähtäilyä....

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Taukoilua jälleen...

Viikonloppu mennyt kotia rakentaen ja myrskytuhoja siivoten... onneksi niitä ei ollut oikeestaan kuin yksi katos nostettiin pystyyn. Mutta... Ammunta jäi toiseksi, koti ensin "jouluksi kotiin" vai miten se meni... Ensiviikolla ammuskellaan torstaina ja perjantaina... lauantaina onkin kisat porissa... Siellä ei paljon tulosata kannata ammuskella, mutta jos sitä kilpailufiilistä lähtis parantamaan... Koko alkuviikko menee kokouksissa...

torstai 14. marraskuuta 2013

Harjoottelua

Aloittelin muutamalla taustaan ammunnalla ja laitoin taulun. Joopa joo... Ei ihan ollut halussa taas tää homma...

Harkat jatkui sitten tähtäilyllä kunnes sain sätkyt katoamaan. Tunnin tähtäilyn jälkeen ammuskelin muutamia laukauksia ja onnistui ihan hyvin. Tähtäys onnistui ja laukaukset rentoutui.

Huomenna tai lauantaina lisää...

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Syksyn eka sisäkisa...

Kuva

Syksyn ensimmäiset sisäkilpailut... 449tuloksella ja otteluin 6/2 ja 2/6  seurauksena lopputulos hopea...


Kuva: Hopea kotiin Turusta... 9.11.2013

Koko alkukilpailu oli suht helpontuntuista tekniikaltaan, mutta kisapaine vei jälleen tähtäyksen taulun vasempaanreunaan eikä se meinannu sieltä paperille nousta, ei sitten millään.
Ennen pudotuksia menin sivulle tähtäys harjoitukseen ja sätkyjen johdattelemana menin pudotuksiin sekavassa mielentilassa... En tiennyt mitä tehdä...

Pudotuksissa tietenkin sydän hakkasi ja ahdisti koko ammunta, mutta pokakäden rentoutuksella sain ajatusta kasaan senverran, että ekan ottelun voitin ja toisessakaan en ihan huono sitten ollut... Harjoitukset alkaa tälläviikolla jälleen tähtäyksellä ja katsotaan mihin jatkuu...

tiistai 15. lokakuuta 2013

Ja taas

Treenit jäi väliin kokouksen takia tällä kertaa. Lauantaina ammuskelin viimeksi, Timppa toi mun uuden nuoliviinin joka on pinkki! :) ja sain muutaman neuvon... Tähtäilyä muutamat viikot kunnes pystyy kattelee keskustaa ilman paniikkia... Sit vasta laukastaan seuraavankerran... Hmm... Voi olla et menee kuukauskin... =)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Treenit jää väliin

Ei tänään ammuntaa... Lapset kipeitä ja vinkuu. Enkä saanut lapsenvahtii tälle illalle, ei niitä voi halliin ottaa huutamaan. Torstaina sitten uusi yritys.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Harjoittelua

Viikonloppu meni harjoitellessa...miten ammutaan sisällä ja tähdätään tauluun. Perjantaina mentiin uuteen harkka halliin...vanhaan kanalaan, perniäön asemalle, siellä viihdyttiin kolme tuntia kotona oltiin jskus 23:30 Lauantaina aamulla harkat oli urheilutalolla 8-10 jonne oikeestaan menin pakosta jos joku tahtois sisälle koska mulla oli avain. Noo ei siellä ollu kun minä ja Mika... mutta täysillä vedettiin loppuun saakka kiusallakin, niille koripalloilijoille jotka tunki sisälle jo puol kymppi. Illalla mentiin taas kanalaan ampuu lisää parin tunnin treenit, tosin nyt tuuletin uutta taljaani... aika ei ole kypsä vielä... osui ne tauluun, mutta muuten pää ei ollu kuosissa toiminnan kanssa. Sunnuntaina jälleen vaistolla parituntia illasta ja fiilikset oli paremmat... kun niistä paniikki säpsyistä pääsis eroon....

Tulokset pyöri vaistolla sjal:n taulussa siinä 450-470 pinnassa ja ffaa:n taulussa 220-240... Hurjaa heittelyä, mutta se vaan kielii siitä että ajatukset ei pysy kasassa...

torstai 5. syyskuuta 2013

Harjoittelua

Eihän se Italian reissu ihan turha ollut, sain sieltä uusia sulkia eikä maksanut mitään, joten laitoin ne heti nuoliin kiinni ja hyvin niputti... Uusia lapojakin kyselin koska vanhat on halkeilleet jonkun verran lisää...

Siirryin sisälle ammuskelemaan koska en aijo ulkokisoja ampua enää tänävuonna. Harkat alkoi mukavasti ensin klikkeri kokeilulla joka sitten kahden sarjan jälkeen hyllytettiin takaisin koska se oli näkökentässä kokoajan eikä siis toiminu niin kuin pitäis. Näin koska pitäis laukasta enkä pystynyt tähtäämään. Asenne kohdilleen ka keskelle rennosti tähtäystä, niin se toimis...

Italiassa

Reissu järkytys on vihdoin ohi, järkytyksenä tarkoitan suurta lämmönvaihtelua joka olisi saanut jatkua kyllä suomessakin(+30 Italiassa +4Suomessa). Päässä on analysoitu ammuntaa enemmän ja vähemmän.

Arvioitavat meni hyvin, olen tyytyväinen että sain ammunnan pysymään rentona ja kasassa koko kierroksen, No okei melkein koko kierros olihan siellä se yksi kaatosade hetki jolloin ei nähnyt kunnolla edes taulua. Ei sekään kyllä huonosti mennyt 11pistettä muistaakseni.

Annetut olikin sitten fiasko, eikä se todellakaan johtunut siitä että matkat olikin pidempiä, vaan siitä että joku nimeltä mainitsematon ei vaan saanut rentoja laukaisuja kuin lyhyillä matkoilla ja pitkät se pässi ampui ohi... :)



Pudotukset lähti hyvin liikkeelle, mutta jälleen joku ajatteli liikaa tulosta ja sehän kostautui ohilaukaisuun, joten kotiin harjoittlemaan lisää.

Joukkue toimi hyvin yhteen, mutta Italia oli vaan parempi..... tälläkertaa.....

perjantai 16. elokuuta 2013

Oivoi

Taulu SM kisojen jälkeen olen ollut kipeä, olin mä sielläkin hieman, mutta sen jälkeen se  puhkesi. Äänikin lähti, mutta se ei haitannut menoa. Voimat oli hieman heikommat mutta kyllä sitä on ampumaan pystynyt mitä nyt kerinnyt.

Eilen sitten astuin ruuvin päälle ja nyt on jalka pohjassa reikä joka kyllä paranee, mutta kävely on hankalaa ja kivuliasta. En viitsinyt maastoonkaan ampumaan lähteä just sen kävelemisen takia. Tasasellakin tuntui pahalta. Hetken ammuskein tosiaan 17m pihalla mikä oli hyvällä paikalla. Lähinnä kun tein itselleni tähtäämisharjoitusta eli kyttäilin keltaista ja purkasin ja tähtäsin ja purkasin ja koitin sen jälkeen saada rentoa laukaisua vielä aikaiseksi. Olen oikeastaan yllättynyt kuinka hyvin se onnistuikin. Muutaman kerran nyki, mutta sain itseni kasaan ja purettua tai tähdättyä uudelleen.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Turussa vierailemassa...

Arcuksen seurakisoissa treenailemassa/kisaamassa. Pronssi kaulassa kotiin.... Vaistolla ammuin tähtäin luokassa ja tulokseen lisättiin 10% se riitti mitalisijoille. Oikee tulos oli 542 50m matkalta joten ei huono siis sekään. Eka puolisko jäykkänä läpi, 266. Tokalla kiekailla sain jo rentouttaa mukaan 276. Eli hyvää senttiä, hieman jäi tiistain harkoista jossa 563 tulos, mutta kisa on kisa....

Edelleen on hankalaa saada tähtäystä pysähtymään, lähtee vähän liikkeestä... Näillä mennään....

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Iltareenit

Eilen kovan ukkoskuuron jälkeen päästiin ampumaan kuitenkin 50m ja 36nuolta lämmittelyineen kunnes sumu oli niin sankka et talja ampujat luovutti... (iskä ja mika) puolikas oli edelleen hyvä 273 jos siinä pysyis... Tänään uudelleen ja huomenna tsemppaamaan iskää seniori sm kisoihin Turkuun...

torstai 25. heinäkuuta 2013

Maalussa



Ekan kerran harjoitusta kentällä taulu sm kisoja ajatellen. Lähdin hakemaan jotain 490-500 kierrokselta. Ilokseni totesin olevani parempi. 273 ja 275 eli 548... No ei kai se ihan huono sit ollukkaan... :)

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Maasto SM Teuva

Perseelleen meni että kolahti. Tähtäys ei pysähtyny tauluun melekin kaikki lähti liikkeestä. Vetokäsi ei ollu rento ja sen kertoo ranne ja peukalon lihas joka särki kaks päivää kisan jälkeen. Hyvä et nukutuksi sai.

Ei pysty tähtää ei.... Nyt on ajatus siinä pisteessä että jos tää seuraava konsti ei onnistu loppuu ammunta...

perjantai 19. heinäkuuta 2013

:)

Viikko menny nopeesti ja viimeks koitin ampuu kunnolla tiistaina, ei vaan onnistunut koska vetokäden sormet oli kipeet. Nyt tietenkin herää kysymys miksi... No nuorin poikani leikkis ovella ja kun yritin sen sormia säästää jäi omat väliin.

Eilen koitin uudelleen ja nyt ei veto sattunu enää eli onneksi mitään ei ole rikki... Taulun ja matkan arviointia eilen tänään muutama sarja taustaan ennen kun pakkaan jousen ja lähdetään Ilmajoelle.

Huomenna on Teuvalla sjal:n maasto ms kisat...

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Helsingissä..

Timpan opissa... Säätämään Mikan kanssa sen jousta ja itse ammuskelin siin vieressä, nuolitestien jälkeen, se ampuu nyt toistaseks mun taljanuolil ku en tartte niit ja sen omat Wapit oli paskat ja vipotti.... No ehkä mä joskus opin sen laukasun jota mä ny reenaan, viel olis reilu kuukaus aikaa.

Lyhyillä matkoilla niputti nätisti ja pari nokkii meni rikki ku ammuin niihin :)
50m sillä on jotain mua vastaan tai toisin päin. Yks nuoli meni jopa pusikkoon, mut löyty ehjänä. Ehkä mä vaan mietin liikaa sitä et se on pitkä matka.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Erikoismaastokisat Perniö



Meni taas hetki ennen kuin kerkiin kirjoittelee, talo ollut vieraita täys koko viikko nyt vain omat lapset, kunnes tulee lisää.. Siis vieraita.

Voiton vein niukasti 303- 296 Markusta. Hyvä että sain yhden kaverin ampumaan vaistoluokkaan, muuten olisinkin joutunut taljan kaivamaan esille ja ihan vaan sen takia, että halusin ampua ja pitää hauskaa. Tulos kuullostaa pieneltä, mutta tässä kisassa pisteytys on erilaista eli ffaa:n pienet taulut, pitkät matkat ja pisteet 5-1 kun normisti pisteet on 5-3 no laskin tässä hieman tulosta jotta saa vertailua onko huonontunut ammunta niin ei ollut pisteet olis normilaskennalla ollut 386 joten hyvin meni, jos vertaan esim. Maasto kisoihin loimaalla. Meillä kuitenkin haasteellisempi rata.

Lyhyet matkat on rentoja pitkillä ei meinaa toimia. En tiedä mitä mä pelkään...

torstai 4. heinäkuuta 2013

Taukoilin...

Vasta eilen kävin kentällä ammuskelemassa, ammunta oli ihan ok, ei kummempaa häiriö paitsi ehkä pitkällä matkalla huomas oman luottamuksen puutteet... Nuolet jäi oikealle ja veto välillä liian lyhyeksi. Käsi särki aamulla joten tänään jätin ammunnan väliin. Huomenna pitää tehdä maasto kisan merkkejä valmiiksi ja tauluja hakea, joten jos illalla hiukan kerkis jousta venyttelee olis hyvä.

Sunnuntaina on ffaa:n alainen kisa joten pitää hiukan "lämmitellä"

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Särkyä

Oikeassa kädessä on kauttaaltaan särkyä. Olkapäässä edelleen lihas  tai jänne jumissa. Huomenna ammun kuitenkin, kolme päivää ilman ammuntaa... no voi olla hyväksikin, mutta maanantaina on mentävä maastoon jossa hermo lepää...

torstai 27. kesäkuuta 2013

B-)

Maanantaina epätoivoinen yritys osua edes taustaan, mutta sekin oli mahdotonta ja nuoli on taustan reunassa puussa.... Saa sen sieltä irti mutta en ole yrittänyt sen verran vit......

Tiistaina maastoilua ja osuin taas kohtalaisesti, rentous puuttuu ja veto käden keskisormi puuntuu...  Oliskohan  olkapäässä jotain jumissa mahdollisesti... Viikonloppu vietetään Joensuussa puoluekokouksessa eli taukoillaan, jos vaikka olkapää rauhoittuisi ja sais treenit käyntiin...

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus maastoilua

Mikan kanssa illalla päätettiin tuulen hieman tyynnyttyä että nyt vois osuu nuolet jo tauluunkin. Eikä siellä metsässä sitten paljon tuullutkaan. Ammunta sujui suhteen rennosti ja tulosta tuli puolikkaalla 138, tästä 5annettua ja 7arvioitavaa... Kehitystä olisi siis nähtävissä...

Pitkillä matkoilla huomaa edelleen vastahakkausta päässä, jotenkin kentällä saa sen ajatuksen kasaan, mutta maastossa kun on mäkeä ja kaikkee niin vaikeutuu...

Lähden paineen alle ampumaan, vaikka vastusta ei taida tulla niin Porin fita olisi kohteena seuraavaksi... Pitkät matkat jne... Olkoon se harjoitus mulle taulu SM kisoja ajatellen kun muuten ammunkin vain maastossa...

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sadesuojaa...



Jos tolla ny tän kesän pärjäis ja ehkä tehdään toinen lyhyille matkoille. Jos joku haluaa voi tuosta ampua 50m tai 70m matkaa katoksen alla... Pari kesää ku on satanu niin ettei ammunta huvita, vois tuo hieman auttaa...

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Salon valtuusto onnitteli



Olipas hieno yllätys että huomattiin, yleensä me pienet yksilölajit jäämme huomioitta...

Maasto SM Loimaa 15-16.6-13

Lauantaina tulos 330 en voi sanoa onko huono vai hyvä koska ei ole aikaisempaa vertailu kohdetta paitsi talja ja siitä nyt jäin reilusti.... Heh.... Eka rasti oli 80y kävely ja kaksi matkaa siitä jäi ampumatta 80 ja 70 koska en lähde leikkimään taulun päälle tähtäyksellä. Olin alussa muutenkin noin pari tuntia hukassa oman ammunnan kanssa kun osumat oli järjestäen vasemmalta ohi taulusta. Tähtäilin ensin enemmän oikealle ja koitin asennon kikkailua ja kun ei auttanut, otin blungerin käteen ja kappas kaks kierrosta käänsin ja osumat löysi taulun. Enää oli vain ampuja pitkillä matkoilla hieman hukassa. Vastassa oli myös ylläri en muistanut että ammutaan myös 65y matkalta joten rohkeasti vain tähtäilin paperin ylle ja kolme neljästä nuolesta osui tausluun pisteille, ei huono....

Sunnuntai tulos 22pistettä parempi eli 352... Matkat oli vaikeammat, kokoajan kävelyitä jne... Muutama alku rasti meni taas kikkaillessa otteen kanssa kun matka vaihtui kokoajan joka nuolella... mutta nyt oli jo vertailukohde ja paransin omaa tulostani huimasti...

Olen tyytyväinen tulokseen ja tästä on helpompi parantaa. Kulta kaulassa kotiin ja mikä parasta Mika voitti hopeaa...

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tuulee...sataa...

Toivottavasti ei huomenna sada eikä ainakaan tuule niinkuin tänään on tuullut puuskissa, mun nuolet ei osu edes taustaan jos näin tuulee. Pihalla käytiin muutama nuoli ampumassa ja samalta se tuntui kukin viikko sitten ja tällä viikolla eli ammunta on ihan OK jos ilmat sallii sen ettei vituta....

Valmis huomiseen FFAA:n maasto SM kisoihin...Loimaalle....

torstai 13. kesäkuuta 2013

Sataa sataa ropisee...

Ja just ku mulla olis ollu hetki aikaa mennä pellolle ammuskelee... voi pyllerö... niin fanaattinen harrastaja en ole että sateessa harjoittelisin. Olishan siitä etua jos tietäis miten nuoli lentää kun sataa... mut antaa vaan sataa  ei innosta nyt. Ehkä meen tonne tyhjälle "katolle" ammuskelee 13metrii kun sällit on sängyssä... ehkä...

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

ilta ammuntaa

Eilen pihalla 15m matkalla... Hyvää reeniä kymmenen aikaa illalla laukasua jne... Tänään näyttäisi tuo ammunta jäävän ellei sitten sade lopu iltaan mennessä... Tulee muuten samalla harjoitusta noista pienistä inisijöistä jotka imevät verta samalla... Eipähän häiritse kisoissa nuo vinkujat korvassa...




Ascellan maastokissat

Kuten huomattu mä kirjoittelen aina myöhässä kaikesta ku eihän mulla ole aikaa kirjoittaa koskaan ajoissa... vai miten se meni. Joo mä tiedän SÄ olit oikeassa... kun valtuustoon pääsin ja näit luottamustehtävii tuli jää aikaa aina vaan vähemmän harrastuksille. Tai ainakin kirjoittamiselle, harrastusta meinaan jatkan aina iltaisin kun tulen kokouksista jne...

Maastokisat käytiin pienen ukkoskolinan yhteydessä, mutta ilman vettä eli lämmin ja kuiva sää oli kokoajan. Liekö Salon keskustassa ollut ukkonen, mut jätti meidät rauhaan. Hyvä niin sillä pienellä 10kk vaistoammunnalla olen ansainnut, tosin B-rajalla, mutta kuitenkin, maasto EM paikan ja matkarahoja kasaillessa loppukesä.... Alkukesästä juttelin että vain A-rajalla lähtisin, mutta toisaalta... olen kokoajan saanut ammuntaa paremmaksi ja luottamusta omaan tekemiseen ja mitä parhainta saan aina välillä jopa tähdätty... heh heh!!!

Enhän mä ny voi olla kauheen huono ku en ol kauan ampunu vaistolla ja jo tokassa maastokisassa sain B-rajan rikki...?

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Valmista tuli!



Ihmevirityksiä ja mittaamista, mutta nyt rata odottaa ampujia. Iso kiitos Markku Rautiaiselle että auttoi Keijoa arviointimatkoissa, nyt saamme Mikan kanssa ampua hyvillä mielin että matkat olis kunnossa. Vaihtoehtona olis ollu mun äiti joka on parempi kuitenkin siellä buffetissaan eikä radalla ainakaan mittaamassa. Muutenhan on mun perhe taas laittanu kaiken peliin lapset ja mummi maalas paaluja, Rami ja Mika kantoi taustoja ja Iskän kanssa rakennettiin. Huh...

Huomista odotellessa....

Maasto valmiiksi

Huomenna olisi ascellan järjestämät maastokisat ja rata pitää kiertää mittaamassa ja merkkaamassa. Illalla viimeiset reenit kentällä ja tarkistellaan oman pään toimivuutta...

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Tuomarikurssi

Suoritettu... Luokkansa parhaana, mutta päätuomarointi saa jäädä muille. Alustava suunnitelma kariutui kun iski kutsu synttäreille ja pojathan sinne pitää päästää, mutta ei kai kaikkien tartte olla päätuomareita...

Illalla kerkisin muutaman nuolen maastossa ampua, ei huonosti ollenkaan....

Tänään siis synttäreitä, kokoukstamista ja jos iltareenit vetäis kentällä ku pääsee kotiin...

perjantai 17. toukokuuta 2013

Torstai toivoa täynnä...

Kentälle ampumaan oli niin lämmin... Läheltä osui pakkaan hyvin. 60yard menikin sitten pusikkoon kirjaimellisesti. Nuoli kävi uimassa, mutta löytyi.

Kovan taistelun itseni kanssa tehtyä uskalsin jatkaa pitkänmatkan harjoittelua ja kas, jossain vaiheessa sain sen tähtäyksen vaan "kellumaan" taululle. Senjälkeen taas osui kaukaakin... Sormiläppä ei vaan tunnu löytävän kasvokontaktii oikein...

tiistai 14. toukokuuta 2013

Maanantai...

<p dir="ltr">Aamusta kent&#228;lle tai oma peltohan se on, matkojen ammuskelua uuden j&#228;nteen ja sormil&#228;p&#228;n&nbsp; takia. Nuolet meni pitk&#228;lt&#228; matkalta maastossa vasemmalle ja niin meni kent&#228;ll&#228;kin. Pient&#228; s&#228;&#228;t&#246;&#228;  blungeriin ja taas asui linjaan. Yksi nuoli meni taustasta yli eikä löytynyt, ainakaan vielä.

Pitää tilata uusi sormiläppä ja lisää nuolia, M kokoinen on aika suuri joka suhteessa ja vaikka ei leikata saa niin pakko on kun ei pysy kädessä. Siis uusi S kokoinen läppä ja sitä ei sit leikata... ;-)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Maastossa

Eilen, Äitien päivä, yksi tausta jäi kesken lauantaina ja sen laitettuamme ammuskelimme hetken maastossa, jossa huomasin että uuden läpän ja jänteen kanssa kannattaa ampua merkkejä hieman ennen maastoa, on nuolia enemmän taustassa kun taustan vieressä.. Heh...

Enimmäkseen ylä ja alamäkeä ammuttaessa pitää vielä miettii minne se nuoli milloinkin lentää, ylämäki näytti ainakin siltä että pitäisi lisätä matkaa... Nooh, jos uuden sormiläpän tilais sellaisen mikä istuu käteen ja sillä aikaa tällä "vara"läpällä harjoittelua ampumista...

Mutta tänään maanantaina Ouluun kunta päiville, ammunta jatkuu vasta torstaina.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Maastotalkoot

Tänään piti ampua, mutta aika meni siivillä... Aamulla mentiin maastoon maastotalkoisiin ja piti ampua kun sieltä tultiin, mutta.....

Huomiseksi jäi vain yksi tausta, joten huomenna ammutaan! Niin mähän saan vapaapäivän onhan äitienpäivä!

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Tuulee ja sataa

Odotellaan huomiseen, jos sitten pääsis harjoittelee pihalle. Nyt tuulee niin että ei toivoakaan osua edes taustaan. :-(

torstai 25. huhtikuuta 2013

Se oli siinä...

Vika sisävuoro käyty, kera kevät kokouksen. Syksyllä jatkuu taas... Onneksi se kesä tulee taas vihdoin!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hallilla

Viimeinen viikko sisällä, eipä enää oikeen osunut. Keskittyminen puuttui täysin, mutta osittain särkevien lihasten takia. Jousi joka ei paina kiloa enempää painoin eilen ainakin sata kiloa. Vedot meni kaikki kipeeseen haukkariin ja rentous puuttui totaalisesti. No tästä saan syyttää vain itseäni. Mitäs hilluin piha töissä maanantaina moottorisahan kanssa. Siihen päälle vielä ilta lenkki lasten kanssa niin ihmekkös tuo kun tuntui että jkoku olisi yli ajanut.

Torstaina vika sisävuoro ja siihen päälle kevät kokous.....

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Maastossa...



Kevät korkattu ja maastossa käyty. Loppu se sisällä homehtuminen... Hauskaa oli, yhtään nuolta ei hävinnyt...jee!!! Haittana oli ainoastaan liukas lumi, jäiset kalliot ja kylmät varpaat. Pitkät matkat hieman hirvittää, mutta eiköhän se siitä kun pääsee harjoittelemaan enemmän niitä. Eiköhän nämä ilmat lämpene ja jos ei niin ammutaan pipo päässä. Ekalle kerralle riittikin 8rastia, aikaa meni kuitenkin tunti ja vesisade hieman häiritsi lopussa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Hallilla...

Ulos ei voi edelleenkään mennä koska sataa vettä, niin hullu minäkään en ole että tähänaikaan vuodesta menisin ulos harjoittelemaan vesisateeseen... Eikä noita sisävuoroja muutenkaan ole kuin ensiviikkoon, sen jälkeen on pakko mennä ulos satoi taikka pasitoi. Jo senkin takia että ensimmäiset maastokisat minulle ovat 4.5 riksussa.

Eilinen harkka meni kisaillessa talja-ampujien Ramin, Mikan ja  Panun kanssa FFAA:n tauluihin. Järjestys oli Mika 298, Rami 288, Panu 262 ja minä 261. Oma enkka tuli että napsahti melkein kymmenellä pisteellä. Niin happy!!! Mä sain tähdätty nätisti keskelle kun ajattelen sitä tähtäinammunnan klikkeriä. Se että vitsailin Mikalle kuinka kauan mahtaa toimia, sain rakentavaa palautetta tästä lähtien aina. Näinhän se on vielä en liikaa hehkuta, mutt anäyttää siltä että keskusta on vihdoin saavutettu. Onhan joukossa aina niitä mätiä omenoita eli huonoja suorituksia, mutta mutta..... happy!

Turussa lasketaan seka kilpailuissa muistaakseni jotain 5% lisää vaistolle vai olikos se niin että muilta poistettiin 5%... No niillä olisin jo pärjänny kolmanneksi, hah!

Alkulämmittelyssä rinoin nokinkin... eli nippua alkaa löytymään sisällä... mitenköhän se ulos siirrettäis...

WP_000130.jpg

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Sataa vettä...

Harmittaa kun ei pääse ampumaan pihalle, mutta toisaalta nyt lähtee lumet ja pääsee maastoonkin!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Tähtäilyä

Tunnin harkat, joten keskityin tähtäily harkkoihin. Alussa oli taas tyhmää touhua, tähtäys kun lähtee oikeelta niin laukasu lähti jo ennen keskustaa.

Pärräsin hetken itselleni ja ensin rentoutin pokakäden vedon jälkeen ja vein nuolenkärjen keskelle ja vasta sitten annoin itselleni "kiristys" luvan... ajatuksessa ehkä hieman klikkeri toimintaa, mutta se toimi.

Sitten vaihdoin taulun omppuihin ja pidin hauskaa! Ompputaulujen parastulos 25 kaksi kymppiä ja vitonen. Kaks kertaa ampusin taulunaulaan, onneksi nuoli pysyi ehjänä.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tiistai

Harkat meni ihan jouhevasti, Sannan ja Harrin kanssa jutellessa puolet ajasta. Lopun ajan kyttäilinkin keltaista. Valmistaudun tähtäämään keltaiseen. Valkoinen kun on niin paljon helpompi jo....

Osumat pysyi kasin sisäpuolella kun teki työn huolella, muutama oho nelonen joukossa kun mikään ei ollut kohdallaa....

Torstaina jatketaan...

Odotellessa...

Lauantaina käytiin Loimaalla ammuskelemassa Markon opissa, tai oikeestaan taljat ampui ja junnut. Mä olin enemmänkin niinku mallina junnuille miten mahdollisesti kuuluu ampua vaistolla, erona se et ne tähtää keskelle mä en. Oikeestaan keskustaankin sain otetta tässä viidentunnin ammunta reissussa, mutta oppina mulle oli et pokakäden olkapää nousee, no sen olen kuullu ennenkin........

Eipä sitä paljon opittu uutta, mutta hauska reissu oli. Olisin itse valinnut opettajan hieman eritavalla jo ihan vaan monipuolisuuden takia. Opit olisi koskenut silloin kaikkia jousilajeja eikä vai taljaa, mutta en Markoakaan moiti. Kyllä "äijät" jotain kuulemma sai, jos ei muuta niin kokeilun aihetta muutokseen.

Koskakohan sitä sais uudet jänteet vaistoon??? Vois ne siihen taljaankin vaihtaa jo valmiiks. Vaiston jänne on vaan hieman kulunut ja "väärä väri" heko heko!!!



tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kesää ajatellessa

Edelleenkin osumat hukassa. Nuolet osuu pitkin taulua, vaikka tähtäänkin jo enkä vain ruiski. Ihan keskellä tähtäys ei ollut kuin vasta loppuharkoista, en tiedä auttoiko se että kiristin paunat tappiin. Muistin että olin jo ottanut kaiken irti mitä sai, mutta ajattelin että koitan jos saisin käsille vastusta hieman enemmän kun tuntuu että vedon tunne katoaa jolloin huidon jousen kanssa. Neljäkierrosta löytyi varaa vielä, eli muistini ei toimi enää ollenkaan. Sen jälkeen kuitenkin tuntui että vetovastusta löytyi selälle asti ja sain rennommin "työnnetty" jousta jolloin tähtäys siirtyi nätimmin keskelle.
20nuolta ja selässä tuntui taas että jotain on tehty oikein.

Luulisi että maastossa olisi hieman apua näistä "lisä" paunoista. Ei ehkä mitään radikaalimuutosta, mutta jotain. Ihmisen mieli on vaan muuttuvainen kun kevät aurinko lämmittää poskipäitä. Syksyllä en oikeesti edes ajatellut vaistolla maastossa ampumista vaan hankin taljan kesää varten, koska 50metrii vaistolla tuntui hurjalta. Nyt en ajattele taljaa ollenkaan, vaan odotan jo että pääsen vaistolla maastoon.

SM-pronssia Kemistä

Helpolla se ei tullu, mutta tuli kuitenkin. Koko nainen oli hukassa alkukierroksilla, fiilistä puuttui pelistä kun tiesi että kaikki on jatkossa. Ei löytynyt kunnolla tahtoa. Osumatkin kun oli pitkin taulua ei meinannut kiinnostus nousta pudotuksiinkaan.



Kaivelemaan jäi varsinkin semifinaalit, jossa kultamatsia tarjottiin useaan otteeseen, mutta en vaan osunut mihinkään. Pronssimatsissa sain lopulta tahtoni kasaan enkä ilman mitalia kotiin lähtenyt.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Porissa uimahalli maastoilua...

Kesäkausi/ maastokausi 2013 avattu!!!

Harvinaisella ammuntapaikalla, porin purkutuomion saaneessa uimahallissa. Hauskaa oli! Ammunta oli alussa rentoa koska "maastossa" ekaa kertaa vuosiin vaistolla arvioitavia 12kpl tulos 141, ei huono.

Toinen puolisko annettuja ja haukkari vedoilla mentiin. 15m tiput ei osunu ollenkaan... kolmen pisteen kierroksia. Lopulta kasassa 98pistettä. Totaalisen romahduksellisen kierroksen jälkeen olen kuitenkin tyyttyväinen siihen 239 tulokseen. Yli 200 meni, sitähän mä hain!




Harmissani olin vain kun ammuin taljaporukan kanssa enkä vaistojen...

torstai 28. maaliskuuta 2013

Tule jo....

KEVÄT!!! ja sen jälkeen tietty kesä ja kärpäset ja maastoammunta! Lauantaina tiedossa uimahallimaastoa vaistolla... pitäisköhän jo laittaa Timpalle tilaukseen nuolia lisää jotta ei lopu sitten kesken kun ammuskelen ne sinne seinille kuitenkin... Luvassa arvioitavia matkoja ja hauskanpitoa...



ja kuten siis luvattiin että olisi arvioitaviamatkoja pääsen vaistoporukan oppiin miten ne suorittaa arviointia vaistolla... Taljankanssa matkan mittaamisen kun "osaan" jo... voiko koskaan mitään ihan täydellisesti osata, mutta vaistosta mulla ei ole tietoa kuin murunen. 15vuotta sitten kun ammuin vaistolla viimeksi metsässä ei nuolia tullut 25kpl:stä takaisin kuin muivtaakseni 4kpl tai jotain että näillä mennään... Ny on miun fuki!!! hah!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Lentsua...

Pienestä lentsun poikasesta huolimatta tunnin tekninen harjoittelu oli todella hyvää. Osumat pysyivät edellen seiskaringissä, muutamaa näppeihin takertunutta nelosta lukuunottamatta. Hieman huomasi väsyä lihaksistossa ja pari kutosta ja vitosta mahtui sarjaan, mutta 7,7 keskiarvolla mentiin. Ei huono.



Nyt pakkaamaan ja huomenna aamulla 8:32 lähtee juna Kemiin...

kisa kämmit..

Tiistaina puolikuntoisena harkoissa ammutut nuolet osoitti että, kisoissa pitää tarkkaan miettiä asento joka kerta. Nuolet lensi nätisti seiskaringin sisäpuolella muutamaa kutosta lukuunottamatta jotka jäi sormiin kiinni. Periaatteessa kuitenkin kaikki natsasi vaikka ei keskittyäkkään kokoajan jaksanu. Tänään menen käymään hallilla kevyesti lataillen ja huomenna aamulla lähtee juna Kemiin...

tiistai 19. maaliskuuta 2013

kätevää...

Löytyhän se versio uudelleen minunkin puhelimeen jolla näitä päivitän. Maksullisia versioita ku ei viitti usein maksaa ja luonnollisesti kun puhelin sekoaa ja se asennetaan uudelleen kaikki tiedot katoaa, vaikka ne kuinka olisi tallennettu johoniin pilveen niin siellä ne nyt odottaa kun saan ohjeet miten ne palautetaan...perk...




Riihimäen "super" viikonloppu, lauantaina ammuttiin 18m+pudotukset. Ammuin yleisessä ja alkukisan hieman haparoitu tulos 451 riitti neljänneksi ja pudotuksissa sitten jäin neljänneksi. Sen opin että uusintanuolelle ei saa pudotuksia päästää... ja sitten mun täytyy harjoitella sitä tänään sitä neuvo jonka sain että jos siihen joudun niin miten saan paremman suorituksen ja osuman sen kautta... Neuvot on hyvät ampuja vain kun osais sisäistää ne joka nuolella... heh!!! Olen muuten tyytyväinen pudotusten suorituksiin ja ammuntaan muutenkin, se oli rentoa lähes kokoajan. Muutamia "katastrofi" kierroksia lukuunottamatta.



Sunnuntai 20y 60n SM (ffaa) joo kulta kotiin kertoo ettei se ihan huono ollut, mutta ei se nyt lauantaihin verrattavissa ollut. Ekat 30nuolta oli hyvää normi sanna suoritusta mutta... toiset 30nuolta ammuin ylätauluun ja se ei sitten ollutkaan ihan helppoa. En saanu tähtäystä kunnolla ollenkaan joka johti yliyrittämiseen ja se sitten tiedätään että hukassa olin. toinen kierros tais olla noin 20pistettä vähemmän kuin ensimmäinen. Huh huh! ja tämä kaikki siitä taulun paikasta. Muutama kierros meni kuudesta rennosti ja osumat suht hyvin mutta loput neljä oli niin bäkisin vedetty että. Tämä tietää sitä että nyt harjoitellaan ylätauluun ampumista viikolla. Olenkin tainnut ampua melkein kokoajan alas.



Näillä mennään... nyt on miu fuki!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

T-saaressa

Jälleen... ihan kohtuu puolikas 233... Ekan kaks tuntii ammuskelinkin maastoliiton tauluihin tulosta 241... no joo on se parempikin ollu...

3.3-13

Hoodin 18m kisat.... ihan ok, hylly hajos ja ammuin kolme nuolta kaikkien katseiden alla. Keskityin ammunnan rentouteen enkä niinkään osumiin, hyviin suorituksiin se oli mun kisa ajatus. Kisa meni suht hyvin ilman jännitystä tulos jäi hieman alle oman odotuksen, mutta harjoitukset on aina eriasia kuin kisa ja ehkä se hyllyn hajoaminen vaikutti jo aijemmin, koska osumat oli alhaalla koko ekan puoliskon. hyllyvaihdon jälkeen osui taas hyvin.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hmmm...

Mahtaiskohan sitä keritä ampumaan tälläviikolla ennen sunnuntain kisoja???



Taitaa jäädä haaveeksi. Jos lapset pakkais illalla autoon ja ajais tammisaareen on se tietokone ennenkin niitä viihdyttäny pari tuntia.



Ensviikkokin näyttää nyt siltä että ammunnat jää väliin harkoissa... No onneksi näistä kaupungin kokouksista saa leipää pöytään. On siten verrattavissa töissä käyntiin, kun työttömänä olis muuten kyllä aikaa harrastaa....



tosin ei ole paineita kisoihin kun tietää jo valmiiksi ettei osu... hah!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Tyhmä tyhmä tyhmääääää....

Nuoli menee just siihe mihin tähtäät.... Tähtää siihen keskelle!!! Voip... pyl....!!! joku päivä! mut ny mä en anna periksi... nyt vedetään niin et veri lentää, ainaki sormista. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Blaaah....

120nuolen SM kisat meni synkkyydessä. Joku mättäsi, mutta syytä en tiedä. Tulokset 221 ja 222 eli yht. 443. Ei ollu loistokasta milläänlailla, ei vaan kiinnostanu. Olisko parin hyvän kierroksen jälkeen tullut 13pisteen sarja syyllinen... luultavasti.... suo oli syvä....



Tänään Tammisaares taas kaks tuntii harjoteltiin tähtäämistä keskelle ilman keltaista, eli leikkasin sen pois... kaikkee pitää kokeilla... Sit ajattelin testailla kunnon tauluun ja painnetta päälle tulosta laskiessa 253 oli 60nuolen kierros... Osaan mä ampuu... mut miks en kisoissa...?



3.3 meen viel hoodille testaa ja harjottelee kisapaineen sietämistä. Olen suunnitellu myös 16 ja 17.3 riihimäen kisoja... Mulla on nyt, on/off asento ja kumpikaan ei ole hyvä... joko jännitän liikaa tai sit ei kiinnosta ja kummallakaan fiiliksellä ei osu...

perjantai 15. helmikuuta 2013

Pikaharkat

Tammisaaressa... ei voi sanoo et huonosti meni, mut paremminkin olis ain varaa..heh heh..



Ammuskelin pari kiekkaa kuuden nuolen sarjoi taustaan 20yard ja sen jälkeen taustaan. Merkkailin tiedonhalusta ja 60nuolta näytti 244 tulosta. No sellasta se nyt on jo hetken ollu. Lopuksi harjoittelin tunnin sitä tähtäämistä, mitä mulle neuvottiin. Tausta lähellä ja keltasen kyttäämistä ilman että ampuu eli tähtää ja purkaa, tähtää ja purkaa.



Alussa jousi nyki kokoajan tai kädethän ne nykii, mutta kuitenkin. Keltaista näkyvissä ja en päästä laukausta, säpsy ja purku. Hirveetä!!!!!

Sitten tajuan... tai muistan oikeestaan. ÄLÄ pakota jousta keltaiselle, rennot kädet ja tadaa!!! Nuolen kärki pysyy ja pysyy keltsillä, kuhan keskittyy rentoon tähtäykseen ja selkä vetoon. Mä niin tarviin jonkun selän taa muistuttamaan asioista. No pari rentoo harjoutusta läheltä sen vetokäden aukaisua ja sillee... Nuolet nipussa ja kahdesta nuolesta sulat rikki... Nooooo.... vielä on 8nuolta ehjänä... Hah!!!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

onnistumisia...

Harkat tälläviikolla jää vähiin, valtuusto koulutusten vuoksi. Joka ilta on jotain. Perjantaina pitää mennä hetkeksi tammisaareen koittaa osumista, muuten lähdetään luottamuksella kisaamaan 120nuolen SM kisoihin espooseen. Pitäähän sitä osata ampua sielläkin kun Iitin kisoissakin osuin alkukisan ihan hyvin 458 oli mulle hyvä tulos. Pudotuksissa en vaan pärjänny ku ei toi pää halunnu toimii niinkuin olis pitäny. Ei saanu tähdätty. Helpolla en mitään antanu kuitenkaan molemmat pudotukset kun meni uusintanuoliin tilanteesta 5-5 ja se pää ei toiminu.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Henkistä valmistautumista

Pitää varmaan mennä jonnekkin kouluun jossa opetetaan itsehillintää. Kun tietää että osuu niin ei osu enää kisoissa. Eilisen harkan jälkeen jäi hyvä fiilis kierroksesta jäi kuusi nuolta ampumatta koska vuoroloppus, mutta tulosta oli siinävaiheessa jo 414...



Kisaamista koitettu harjoitella jotta tilanne ei muuttuis aina niin radikaalisti harkkojen ja oikeiden kisojen välillä, mutta sitähän ammunta on, henkistä taistoa. Kun tekniikan hanskaa niinku ainakin melkein eli osuu hyvin harkoissa srn siirtäminen kisoihin olis sit se seuraava askel.



Kaikista eniten taitaa häiritä ne tilanteet kun kisoissa ollaan liian tosissaan. Kukaan ei puhu ainakaan mitään ylimääräistä ja jos joku puhuu se liittyy omaan ammuntaa. Voi hitsi ku mulla oli käsi nyt vähän huonosti ja osuma meni oikeelle. Kaikkein eniten ottaa päähän ihmiset jotka kitisee kokoajan omasta ammunnasta vaikka osumat ovat kympissä. Suu kiinni!! Silloin kun osuu ei saa pilata omaa ammuntaa valittamalla.... daaaa...a! Taktista tässä voi olla kaverin häirintä, mutta enemmän häiritsee vieläkin se hiljaisuus... En mä osaa olla hiljaa....



Soijaa pukkaa!!! Saa käyttää, mut ei ol pakko!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Tiistaiharkkoja

Vaistolla jälleen, pienen tauon jälkeen ja ihan hyvin se lähti kulkemaan. Alussa ammunta oli rentoa ja osumat pyöri kasin ja ysin ringissä. Puolivälissä sain jäykläkouristuksia, veto jäi haukkariin ja osumat jopa nelosella, mutta loppua kohden taas rentoutus ja tuloksella 461 ihan hyvä kun on tässä muutama kerta ammuttu taljan kanssa välillä ihan säätämis mielessä, osumat on kyllä ollu kohillas senkin kanssa juuh.



Olen lähdössä perjantaina kohti orimattilaa ja sieltä sitten lauantaina iittiin kisaamaan ja vaistolla. Tarkoitus olis poistaa kisapaniikkia jos vaikka Kemiin lähtis SM kisoihin ammuskelemaan. Toistaiseksihan olen listalla koska naisia pääsee neljä ja listalla on vain neljä ampujaa.



Kemin reissu kyllä kiinnostais kovasti...

HUPS!

Näinhän siinä sitten kävi....






Kun harjoittelee taljalla yhteen isoon spottiin, mutta kun ei pää anna viel rauhaa pienempäänkään yrittää. No ihan hauskahan se oli et taas osuu.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Pro comp elite xl on kastettu...





Nimeksi sai hän Pink lady.... yllätys!!! hah!!!



Aloittelin 10m ampimisen taustaan, tähtäysharjoitusta ja tähtäimen säätöjä ajatellen. Vetopituus laitettii nyt 26,5 tuumaan koska jotenkin veto tuntui vaiston jälkeen menevän takaraivoon asti. Asento oli muutenkin hieman takakenossa johtuen osittain jousen painosta. Etustabista poistin yhden painon näin aluksi sen saa takaisin kun jousikäsi tottuu taas painoon. Vaisto kun on kevyt.



Olen ylpeä itsestäni ammuin 18m ensin 80cm tauluun ja tunnin jälkeen päätin koittaa 40cm taulua ja lopulta päätin harjoituksen niin että kaikki nuolet olivat keltaisella useamman kerran. Spottitaulua en vielä ottanut, haluan edetä tälläkertaa rauhassa ja hakea luottamuksen ammuntaan rauhassa. Vain siten voin voittaa pääkoppani kommervenkit ja osua myös kilpailuissa jousen kanssa. Taljalla en siis kilpailuihin toistaiseksi tähtää ja olenhan luvannut vaistolla ampua ainakin yhden maastokilpailun mikäli nuolet lentävät 50m ilman että täytyy taivaalle tähtäillä.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Vielä ku oppis ampumaan

Eikä sähläämään... Kilpailuista ei nyt taida tulla yhtään mitään kun kaikki harkoissa opittu unohtuu kisaviivalla...

Loimaan Flint-SM kisat ei ihan menny niinku ajatteliln, tosin ei ollut mitään tulostavoitetta. No ehkä 200pistettä, mutta se nyt ei kauas jäänyt vain 8pisteen päähän. Ompahan helpompi parantaa sitten jatkossa... heh heh!!!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tammisaaressa

Kolme kierrosta lämmittelyä ja Jesse ampui muutaman kerran sen jälkeen tiukka kisa vaisto vastaan talja, minä vastaan Mika.



Loppu tuloksena 488 vaistolle ja 568 tais olla taljalle. Ei ihan sadalla pisteellä vieny :•).



Omat kiekat eka puolisko 238 toka 250. Mika tosin sanoi melkein koko kisan koska veto on sama, eli tunnustelin ankkuripaikkaa joka meinaa taas vaeltaa. Viimeiset kierrokset tuntus et voimii oli ku pienes kyläs ja vedin liikaa selälle, veto siis kasvoi ja alussa meinasi jäädä lyhyeksi.



ja taas jatketaan harjoituksia seuraavan kerran varmaan torstaina flinttiä "merkkailemaan".

lauantai 5. tammikuuta 2013

:•)

Matkasin tammisaareen ampumaan koska Salossa oli jälleen vuoro peruttu lauantaina ja ensiviikko taitaa mennä kokouksissa ammuntavuorojen aikana.



Pari kiekkaa taustaan ja tauluun ja päätin ottaa tulosta jotta tiedän missä joulun jälkeisen tauon jälkeen mennään. Torstain harkat kun meni minne sattuu.



Eka puolisko oli minulle huikeat 245 joten olin aika vauhdissa. Toka puolisko pikkasen laski koska keskittyminen herpaantusi, mutta loppu tulos oli silti 464 joten joulutauko ei ollutkaan niin huono! Taas jatketaan harjoituksia tästä...