maanantai 19. tammikuuta 2015

Flint-SM Loimaa

Eilen 18.1 ammuskeltiin Loimaalla Flint-SM kilpailuissa. Päivä oli aamusta asti tuskainen. Ammuntaa heikensi perjantaista asti vaivannut alkava flunssa. Ammunta oli laiskaa koko kilpailun ajan. Tosin saatoi johtua myös siitä, että kilpailu käytiin neljässä vuorossa, jolloin odotusajat omaan ammuntavuoroon venyivät aivan mahdottomiksi.

Tällaiselle ampujalle joka on kärsinyt kyyliksestä (taulu kammo) jo vuosia ei tahdin menettäminen tee hyvää. Muutamat matkat meni aivan minne sattuu ja yhden nuolen ammuin seinään. Ajatukset oli aivan jossain muualla. Harjoituksissa kuitenkin onnistun, joten ei auta kun saada lisää kisoja alle ja siten ehkä saan uudelleen onnistumisia.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Ei kerinnyt harkkoihin

 Tänään jäi harkat välistä poliittisten vierailupyyntöjen vuoksi raunionsahalla. Oli hieno tutustumiskohde, mutta tosiaan pääsen ammuskelee vasta torstaina seuraavaksi. Onneksi lauantaina pääsin ampumaan flintti-matkoja koska tulevana sunnuntaina on flint-sm kilpailut Loimaalla. Torstaina sitten toivottavasti pääsen ampumaan.