keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ompputauluja pikkujouluissa

Joo, ei tarvinnu kauheesti yrittää... heti osuin... nooooot!!! Paras tulos oli kierroksella 30pistettä ja kerran osui 4nuolta 5:stä omenaan, vähintään yksi oli aina ohi. Hauskaa oli kuitenkin ja se oli pääasia.



Vuoden junnuksi palkittiin Tessa Alaraappana joka voitti myös joulukorin arvonnassa.



Torstaina ammuskellaan seuraavaksi, mikäli kaupunginkokoukselta kerkiin.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Viikko ilman ampumista

Koko viikko on valtuuston, lautakunnan ja ryhmäkokouksen täyttämä juurikin harjoitusvuoroilla.



Pitäisköhän sittenkin tausta kantaa lastenhuoneeseen... Loppuis ainakin sisällä juokseminen... heh heh!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kinkkuilua Loimaalla

20y 60n Kinkku kisat. Ammuin vaistolla oman ennätykseni 242 olen tyytyväinen kokonais suoritukseeni. Tähtäys jäi hieman keskustan reunoille, mutta yhtään missiä ei tullut, joten parin säpsylaukauksen pysyessä pistealueella voin olla tyytyväinen.



koko kisan mietin vain tekniikkaa ja suoritustani, ohjeinden mukaan ja sain hyvin ajatukset pois taulusta joka helpotti taas taulukammon käsittelyä. Todellakin vain kaksi säpsyä tauluntakia on vähän minulle. Voi olla että, jo ensivuonna lähden työstämään uuden taljan kanssa ampumista....hah hah....



On se vaan rentouttavaa ampua vaistolla hyvässä seurassa, hauskaa oli vaikka ei aina onnistunut...

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kinkkukisailua tammisaaressa...

Perinteinen pikkujoulu tammisaaressa, possutaulun ammuntaa seuran vaistoilla 5metristä. Tuloksella saa arpanumeron ja arvotaan kinkku.



Kisan jälkeen palkittiin vuoden junnu joka tammisaaressa oli Kira Rautiainen.



Muutaman nuolen omalla jousella kerkisin ampumaan ennen kuin kello olikin jo yhdeksän. Jesse ja Hugo oli myös ampumassa. Hugo osui muutaman kerran tauluun ja oli suunnattoman iloinen ja innoissaan. Jesse näyttäis vihdoin tajunneen mitä olen sille selittänyt taljalla ampumisesta. Lyhensin vetopituutta kun tuntuu et se vetää jännettä pääntaakse. Nyt jänne jää nätisti nenän päähän kun muistuttaa... ei saa vetää liikaa... ja osumat pysyi hienosti 80senttises punasen ringis.. matkaa oli 10m.



Huomenna Loimaalle

lauantai 1. joulukuuta 2012

iitissä kisaamassa

Harjoitusnuolet lähti ihan hyvin. Ekalla puoliskolla ammunta oli tahmeeta, väkinäistä ja ammunta oli tylsää, kukaan ei puhunut mitään ylimääräistä eli oli todella hiljaista... pistein 183 tauolle.

Toisella puoliskolla sain hieman hauskuutta ammuntaan, mutta edelleen oli hiljaista... Minulle myös kerrottiin että, vetoni näytti jäävän lyhyeksi ja kas kummaa sehän autto....ainakin vähän... pistein 212... yhteistuloksella 395... Alkukarsinnan toinen sija..



Pudotusten ekat kaks kierrosta meni jännittäessä eikä nuolet osunu kuin taulun reunoille. Muutamia hyviä suorituksia ja nippu alhaalla kutosen päällä, no sillä ei kultaa tavoiteltu. Ottelu häviö 2-6.



Hmm.. mitäs sitä seuraavaksi koittais, ammunta tuntuu tylsältä... Taljapuolella porukka sentään puhui.. näissä geimeissä ei puhuttu mitään.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Hallilla

Torstai meni mietties miten jousta pidetään kädessä.. viikon tauko ei tee yhtään hyvää kun tekniikka ei ol hallussa millään lailla..



Tänään sit jo osuinkin taas, pokakäsi "murtuu" edelleen, olkapää nousee eikä pysy alhaalla. Samoin rentous puuttuu.. mutta siihen ei ole muuta vastausta kuin harjoittelu.. Näillä määrillä ei hurraata huudeta, mut jos sais kierrokselt jotai 20 pojoo olisin poris iloinen, nyt tulee välillä niitä alle kympin kierroksia ja ne syö naista...

maanantai 12. marraskuuta 2012

Harkat jälleen peruttu

Urheilutalolla on fröpelin palikat ja meillä vuoro peruttu. :•(



Torstaina olis tunnin vuoro saa nähä osuuko kun kerran viikossa pääsee tunniksi ampumaan...



torstai 8. marraskuuta 2012

Ei oikein osunut

Hyvin huomaa että melkein viikkoon ei ole ampunut. Eilen koitin huitoa nuolia tauluun ja alussa osui ihan hyvin, nuolet pysyivät seiskaringissä... 30-40 nuolta meni mukavasti sitten romahdus ja nuolet osui kakkosen ja vitosen väliin..



Ei mitään hajua mitä tapahtui. Asento ehkä hieman lyhistyi ja ankkurointi petti. Käsi irtosi sivulle laukaisuhetkellä, mutta muuten asia jäi mysteeriksi. Olis hyvä jos meidänkin seurassa olisi joku joka voisi sanoa harkoissa mikä meni vikaan. Kun ampuu muutaman kierroksen minne sattuu osumaan, jää fiilis hieman laimeaksi.



Lopussa mietin vain ryhtiä, selkävetoa ja laukaisua... nuoletkin löysivät lähemmäs keskustaa..

tiistai 6. marraskuuta 2012

Sunnuntaina uudelleen!







Eihän sitä voinut sunnuntaina jättää harkkoja tammisaaressa väliin, kun pojatkaan ei ollu kotona ja kyllä sitä vaan osuikin. Pientä säätöä vielä, nyt jousi taitaa olla mulle tarpeeksi säädöissä. Sitten ampuja säätöihin ja eikun kohti porin kisoja 24.11

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Uudet nuolet!

Perjantai oli yhtä vääntöä koko ilta, mutta lopulta uskaltauduin kyselemään mitä seuraavaksi kun nuolet meni oikealle tein mitä tahansa.. plungeria sitten säätämällä löytyi nopeasti kultainen keskitie. siistii!!!

WP_000158.jpg

perjantai 26. lokakuuta 2012

Taukoa pukkaa!

Nyt näyttää siltä että, en pääse ampumaan kun vasta ensi tiistaina ja silloin on meillä alkeiskurssia joten puolet ajasta menee opettaessa. Toisaalta ihan hyvä että innokkaita ampujia on nyt liikkeellä. Enkä ole laittanut vielä senttiäkään mainontaan, vaan asia on hoitunu feben sekä ascellan internet sivujen kautta. Kun vain innostuksen saisi sitten jatkumaan...

lauantai 20. lokakuuta 2012

Tammisaaressa harkka kisat!

Tää taiski olla se paras kierros koko päivänä...

Tammisaaresssa olikin sitten harjoituskilpailu kerta, no sinällään ihan ok, ei haitannu, mut kauhee RESSI!!! Ihan heti löi päälleensä... viitsi viiitsi!!! :)

60nuolta ja tulos 411 eli ihan hyvin ollaan menossa kevättä kohti... vielä kun saisin nuo ohi laukaukset kuriin. Niitä tulee pari aina kierroksessa. (siis 60nuolta on kierros)

Hauskaa oli, vaikkakin selkävedot ja rentous puuttu puolet kisasta... Noooh... ehkä sit huomenna kun on ffaa:n kisat..... Pitää vaan muistaa se rentous... :)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Viimeistelyjä!

Tänään mennään Tammisaareen viimeistelemään osumat sunnuntain kisaa varten, saas nähdä joko nyt pysyis pakka kasassa... tulee kummasti vain lysähdetty kasaan välillä ja sehän vain kertoo sen että nuoli tippuu alas paperilta.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Tänään pääsee ampumaan!

On sitä jo kohta viikon tauko taas ollkutkin! Saas nähä osuuko sitä edes taustaaan ;)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

9.10-12

Toinen alkeiskurssi mulla takana, siis ohjaajana. Mun osalta tää oli nyt tässä ellei sitten joku sairastu. Muuten ovat toiset vetäjät seuraavilla kerroilla. Olen ihan mielissäni että me saatiin jaettua hieman ohjaaja vuoroja, muuten oman ammunnan sais unohtaa kokonaan ja kun niitä vuorojakin on niin vähän ja nekin aika usein vielä perutaan...niin...

No osumia kuitenkin sain tunnin aikana ihan kohtuullisesti torstaina jos taas pääsis huitoo nuolilla...

maanantai 8. lokakuuta 2012

:)

Perjantaina ammuskeltiin taas Tammisaaressa vaistolla tietenkin. En ole vielä taljaa kaivanut laukusta jonne sen sulloin Ranskassa. Enkä oikeestaan tiedä koska sen sieltä kaivankaan. Aamulla tosin kun katsoin kilpailukalenteria tunsin jotain mielenkiintoa taljaa kohtaan, mutta se sammui kun huomasin kaikkien kisojen olevan taas täynnä, ennen kuin kissaa kerkii sanomaan.

No omat kisat ffaa:n tyyliin on 21.10 siellä vetelen vaistolla!


maanantai 24. syyskuuta 2012

Tammisaaressa

Siellä alkaa harkkavuoro sunnuntaisin 16:00 eikä tästä ny ol ku 10km pidempi matka kun Saloon. Olenhan mä aikasemminkin ollu sekä EBS että Ascellan ampuja, mut ajan puute lapset jne... oli pakko lopettaa pari vuotta sitten. nyt olis taas aikaa joka toinen vkl mennä sinne ja kaikki lisä harkat on vaan plussaa mulle. Voi olla et sunnuntai harkat menee siellä ton taljan kanssa jatkossa pitäö saada Mikan kanssa aikaa mun kyyliksen korjaamiseen. Sunnuntaisin siellä on rauhallista. Nyt ammuin kuitenkin vaistolla kun haen sitä hauskuutta vieläkin. iskä teki mulle eilen uuden jänteen ja sehän sopi hyvin. Vanhassa jänteessä oli liian ohut keskipunos ja nuolet putoili oli pakko laittaa teipoi nokin paikalle. Nyt on sitten paksumpi keskipunos ja nokitkin pysyy jänteessä kiinni. Tuli niitä nippuja sitten taad lopusss ku olin jo melkein 100 nuolta ampunut. Nooh... tiedän kyllä suurimman osan virheistäni koska Merkku on vähän vihjaillu seläntakana. Tiistaina onkin mun vuoro vetää alkeiskurssia joten ammun jos kerkiin sen jälkeen.

perjantai 14. syyskuuta 2012

lauantai hallilla

Päästiin kuitenkin hallille ampumaan 8-9:30 ajaksi kun koripalloilijat olivat ilmoittaneet etteivät tartte tilaa niin aikasin kuitenkaan vaikka sen olivat varanneet. Sitä ihmettelin että liikuntatoimesta kysyttiin halutaanko mennä aamulla ampumaan...?! ..... tottakai! ihme kysymyksiä, sehän on meidän vaki vuoro... Ammunta on mitä olettaa voi kahden viikon harkkojen jälkeen. On sarjoja jotka osuu kymppiin ja sarjoja kun menee huti, mutta joka kerta kun harkat loppuu voin sanoo et loppua kohden parani. Harkkojen alussa menee aikaa aina siihen ankkurointiin ja sen saman paikan etsintään leuassa, mut eiköhän se täst ennen joulua.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Ammuskelua hallilla ympäri taulua. Nuolista repeilee sulat ja hyllyyn jää sulanutta muovia. No hyllyn teippi vaihdettu ohuempaan, katsotaan jatko kuinka lentää. En kerinnyt kunnolla testaamaan hyllyä jonka siis putsasin ja laitoin uudelleen kiinni. Pitänee tilata lisää hyllyjä jotta voi rauhassa sählätä.

Putket saattaa olla liian paksut, mutta nehän ovatkin vanhat talja nuolet...aluputket jotka olen hylännyt, mutta jotka käy kyllä harjoitteluun kunnes saan uusia tilailtu. Pitää tietää ensin kunnolla paunat ja vetopituudet jotta voi ajatella nuolta.

Osumat oli hukassa koko harkan, selkävedosta ei ollu kuin puolet ajasta tietoa ja tähtäys on se heikoinlenkki... Sen kanssa saa tehdä töitä on se jousi mikä tahansa. Onneksi en ota ihan niin tosissani ...ainakaan vielä... Eli voin olettaa löytäväni jousiammunnan hauskuuden tulevan talven aikana... Mites jos se uus taljajousi auttais asiaan?! hmm...

maanantai 10. syyskuuta 2012

:)

Nuolet toimii vastossa... Aavistuksen vois olla pienemmät sulat tai pehmeemmät sulka ottaa lähteissään hyllyn alle kiinni ja sulista on nyt poistettu pala jokaisesta koska ne repeytys. Nokkia kääntämällä sain hieman paremman kulman sulalle jotta ei koko sulka sulaa. No nämähän ovat vain harjoitus nuolet kuitenkin joten kun saan uudet nuolet jossain vaiheessa tilattu niin eiköhän se sitten. Piruuttaan merkkailin osumia kun sain Mikalta uuden ohjelman puhelimeen minne tuloksia merkkailla no 197/300 näin ekalla kerralla... ei hyvä...ehkä?! mut en voi sanoo et olis huonokaan kun en ole harjoitellu viel vaistolla sen kummemmin...

tiistai 4. syyskuuta 2012

Sisälle!

Vaikka olenkin ulkoihminen nyt on aika siirtyä sisälle ja alkaa noudattamaan taas harjoitus aikoja. KEsä onkin mennyt omalla pellolla "rämpiessä". Nyt kun siirtyy sisälle voi kirjaimellisesti hakata päätä seinään.... heh heh!

Vaistolla mennään ainakin syksy edelleen. En saa innostusta juurikaan taljan tuijotuksesta. Olisko se väärän värinen...hmm... No vaisto on ainakin pinkki! En saa päästäni pois ajatusta että mulla on kyylis... tosin kuin eräs tuttu sanoo vika on päässäni...heh! Juuh tiedän!!! Mut vaistolla sitä vikaa ei ainakaan ole ilmaantunut. Sen tosin huomasin että ajatuksen hermolevosta vaistolla voin unotaa. Nyt jo kilpailu vietti noussut kymppiin että pisteille on osuttava. Nuolet on trimmattu joten nekin tottelevat paremmin, tai niin toivon koska pääsen vasta tänään niitä testaamaan.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Huomasin aamusta että aikaa olisi nyt mennä hetkeksi huitelee jousella kentälle, niinpä heitin jälleen vaiston olalle ja ulos pellolle. Tällä kertaa matkana oli jo 18m, eli sisä kautta ajatellen. En nyt ihan niin hullu taida olla että ulos lähtisin ampumaan näin heikolla harjoitusmäärällä 50metrii... juu en! Eikä mun nuolet taida ihan sinne asti lentääkkään vaikka taivaalle tähtäisin... tuntuu tuo ote olevan muutenkin kovin ylhäällä jo tässä matkassa. Mulla on toki varaa kiristellä noita paun aruuveja enkevättä ajatellen, mikäli nyt maastoon vielä innostun vaistolla lähtemään. Ajatuksena on kuitenkin kokoajan että sen uuden taljan saisin ennen ens vuotta ja sen mukana jatkaisin jälleen taljan kanssa pään seinään hakkaamista. Nyt en vain sitä jaksa.

Odotan myös innolla Chris Dorown neuvoja joilla pääsis tästä kyyliksestä eroon... Olisi kiva jälleen osua muuallekkin kuin taustan reinalle...  Tosin mullahan ei ole kyylistä omalla kentällä... Siellä kaikki onnistuu niinkuin elokuvissa ja sille. Vaistolla en muista koska viimeksi olen näin hyvin pystynyt keskittymään keskelle tähtäämiseen... mutta kaikki aikanaan ja sillee...



torstai 23. elokuuta 2012

Vaistolla...

Mut ei ihan vaiston varassa.. :)

Kyllä mä jotain siitä ajasta muistan kun vaistolla oon ampunut. Myös sen ettei se ole helppoa. Hauskaa siitä teki se ettei ollut pakonomaista tarvetta osua. Tietenkin mietin mitä tein väärin jos nuolen lennossa tapahtui jotain hassua, mutta osuin kohtuu hyvin näin pikaisella kokeilulla. Pientä säätö apua pitää vielä tarkistella, mutta näillä mennään. Seuraavaksi ammun jo 20metristä 15metrin sijaan. Pikkasen pitää olla haastetta. ;)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kentällä

Pikaisesti kävin testaamassa uutta laukaisulaitetta... Hyvältä vaikutti! Tosin minne kadotin sunnuntain taulu kammoni on vielä arvoitus... nyt ainakin 60nuolta tuntui rennolta ja osuikin hyvin, tähtäys oli keltsillä melkein jokaisella kerralla... Sunnuntaina en saanut tähtäintä nousemaan edes taululle sain vaivoin heitettyä sen jotta nuoli osui edes pisteille... En tajua... No lisä harkkaamista vaan ei tässä kai muu auta. Oman tekemisen luottamista ja väline luottamusta lisää.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

:)

Uus piipperi tuli eilen postissa... nyt voin mennä ampumaan, onhan sitä taukoo jo pidellytkin kolme päivää.

:)

Uus piipperi tuli eilen postissa... nyt voin mennä ampumaan, onhan sitä taukoo jo pidellytkin kolme päivää.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Sjal:n maasto sm kisat espoossa

Vois sanoo ettei jääny mitään sanottavaa,mutta toisaalta vois selitellä et oli kivi kengässä ja aurinko paistoi vasempaan varpaaseen. Paska reissu mut tulipahan tehty.... Alussa en saanu tähdätty keskelle enkä muistanu mitään mitä olen kentällä osannut... Sit hiljalleen tajus pää et mis mennään ja ammuin omasta mielestäni hyvin lopun, pari pummii ku ei osaa katsoo taulukokoo ja yks myötäri. Ei huono. Tulos vaan surkee 300. Mennään kotiin häpeemään...

torstai 26. heinäkuuta 2012

:•P

se on kans yhtä matkojen ampumista kokoajan... tosin eipä paljon ole muuttunut kun vaihdoin pienemmän skopen. on helpompi "arvioida" matkoja maasto sm kisoissa tulevana lauantaina. 108 nuolta

lauantai 21. heinäkuuta 2012

:)

50m harkkaa,eikä satanu. liian monta päivää ollu kiireiden takia välissä sillä vast 60nuolen jälkeen alkoi ammunta onnistua. Sitä ennen se olikin haulikolla huitomista. Hieman alle oman tavoitteen nuolimäärästä jäin kun kummilikka ja jesse halusi päästä ampumaan. Huomenna lisää jos ei liikaa sada.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

:•(

sataa vettä... paljon... jos huomenna aamusta kentälle. Lupailee auringon paistetta.

;•)

Maastossa vaikka satoi. Ei kyllä kokoajan, mutta loppua kohden satoi rankemmin. Koska ei ollut kyse kisaamisesta päätettiin lopettaa ennen kuin sataa kaatamalla ei se harjoitus ihan hirveessä kelissä ole hauskaa enää. Ammunta pysyi suht rentona ja tähtäys kasassa. Nyt vaan kun ei satais joka päivä vois ajatella harjoittelemista useammin. Tänäänkin tuntuis satavan...

torstai 12. heinäkuuta 2012

Eilen jäi ampumatta yön konsertin vuoksi... 96nuolta tänään. Alku tuntui haparoiden kauheelta... pari nykäys laukausta mahtui joukkoon niinkuin tiistain maastossakin. Päätin jatkaa koska aamun sateen jälkeen oli auringonpaistetta ja pojatkaan ei häirinny ja hyvä niin sain taas rentoudesta ja itseluottamuksesta kiinni... keskityin tänään laskemaan hitaasti ja nopeasti jotta en tekisi tietoista laukausta aina samaan aikaan,mutta sain tähdätty helpommin keskelle kun en miettinyt että pitää tähdätä keskelle...

Huomenna taas kentälle...

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kävin eilen maastossa 11rastia ampumassa... Loppuviikko harjoitellaan taas kentällä... eihän tästä muuten tuu mitään,oli taas pari niitä kun keskusta näkyy sätkyjä. Nuolet kyllä ehjänä kotiin,mut taas mennään täplä jahtiin. Kun mä tiedän mitä mun pitäis tehdä...mikä siinä on niin vaikeeta sitten tehdä niin ku pitäis!?!?! Tyhmä pää...eiku tyhjä pää...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

8.7.2012

Kansainvälinen kierros tammisaaressa... Kulta mitali kaulassa on helppo hymyillä. 266 ei huono tulos ollenkaan oon tyytyväinen... todellaki!

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Ke ja To 60nuolta. Tänään 72... näin sitä kyylistä parannetaan. Yksin pellolla vain minä jousi ja noooooh... mp3 soitin huutaa puhelimessa. Jokainen nuoli mietitään ja tähdätään keskelle... sinne se myös lentää. Oon niin happy kun taas onnistuu. Katotaan nyt kuitenkin sunnutain maastokisat ei hypitä riemusta vielä. Vaikka kentällä nyt tuntuu suht rennolta ja saan tähdätty keskelle ei se kisoissa välttis onnistu. Mut nyt on ammuttu paljon nuolia pitkästä aikaa oon saanu sille aikaa!

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Omalla pellolla 120nuolta joista 110 tuntus oikeesti hyvältä. Paluu vanhaan on parempi. Olen tyytyväinen sillä sain tähdätty keskelle kun uskoin itseeni tarpeeksi. Minä tiedän mitä mun pitäis tehdä ja päätin että teen ajatukset teoiksi. Hyväksyn huonot osumat ja laukaukset enkä murehdi niitä pidemmälle. Noooo..... katsotaan miten mun käy,aina on helppo selitellä....

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Voihan vesisade!!! Se tuntuu nyt sotkevan kaikki... ihan kun minun ei olisi tarkoutus harjoitella ammuntaa ollenkaan! Eilen tein päivällä kaikki hommat valmiiksi lattiavalua varten ja ajattelin et illal ammun pihalla... no ylläri satoi vettä!!!

No ajattelin että tänään valun jälkeen meen sitten ampumaan...ylläri pylläri!!! Taas satoi vettä.... voi vesisade mä vaan sanon!!! On se niin hienoo suomen kesä!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kentällä

Aikapitkälti se nuoli osuis nyt sinne minne tähtää, pikkasen palasin vanhaan malliin,mutta se tuntuis vaan toimivan mulla.
On hienoo huomata et jollain on luottoo mun touhuun vaikka itse ajattelen rämpiväni suossa....

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Maasto SM 2012 toinen päivä

Sataa sataa ropisee pili pili po...pili pili pom!!! Ja koko päivä. Kaksi ensimmäistä vai oliko kolme rastia kuivana, sitten se alkoi. Ensimmäiset tunnit vähemmän loppua kohden koveten. Jokaisella tais olla fiilikset hmmm..... märät??? :) heh!

Ammunta pysyi kasassa... hyvä minä!!! Purkasin kun tuntui pahalta ja ammuin suht rentona koko kisan no tuloskin oli jo ihan normi Sanna settiä muutama piste jäi vaille, koska hätäilin ampuessa. Ammunta oli ihan erilaista kuin lauantaina. En jännittänyt vaikka piste-ero Raijaan oli vain 4, lauantaina ekarasti meni kauheessa tärinässä. Enkä yleensä jännitä maastokisoissa. Kenttä on sitten eriasia. Noh Sunnuntain jälkeen piste-ero olikin jo 44, joten selvä johto tuli minun eduksi. Kulta kotiin :)!

Ei auta kuin treenata treenata ja lisää treenata... vielä kun sais ostaa lisäaikaa niin olis helpompaa tuokin. Tänään harkkaamaan joko kotikentälle tai maastoon...


Maasto SM 2012

Field kierros... voi itku mä sanon!!! Tulee huomisesta piiiiiiitkä päivä. Sadetta luvannu koko sunnuntaiksi,onneksi tänään paisto aurinko.

Ammunta oli niin jäykkää ettei sanoin voi kuvitella, loput viis rastia tuntui jotenkin rennolta, mutta kaukana siitä mitä keskiviikon harkat oli.

Alan epäillä omaa tekniikkaani ettei se sovi mulle miten muut ampuu... tai sit se on vaan siinä kun en saa tähdätty keskelle.....

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Sporttis leiri Sauvossa

Kolme päivää lupasin ohjata jousiammuntaa Tessan kanssa iskä meni yhdeksi päiväksi ja minä ja Tessa kahdeksi. Kuitenkin meille selvisi että ilmeisesti pitää viel perjantaina mennä aamusta yksi ryhmä vetämään vaikka alustavasti ei niin sovittukkaan... nooh... täytyy kuunnella mitä ne sanoo Tessalle kun käskin sen kysellä hieman kannattaako meidän nyt ajella tunnin takia sinne perjantaina et jos ne sais ne tulee keskiviikko illalla tai torstai illalla kokeilee.

Taidan olla syntynyt maastoampujaksi tai ratamestariksi, koska ensimmäisenä kun ajeltiin sauvoon leireilemään tuli matkalla muutama hieno kallio paikka vastaan ja tietty ajatus oli jousiammuntaradan rakentamisessa...
Sain omasta mielestäni erittäin loisto idean tulevaisuuteen tuolla leirialueella... mietin että olis hieno alue laittaa kaikki suomen noin 500 jousiampujaa jotka sjal:n lisenssin ovat maksaneet yhteis leirille sinne... maastoa olis tarjolla ja kenttää ja tilaa tutustua jne... kaikkia ei kukaan kuitenkaan ole koskaan nähnytkään vaikka suomi onkin pieni maa...

Nytkin siellä oli leirillä 900nuorta/lasta teltta majoituksella... Kyllä jousiampujat kaksi yötä voivat teltta majoituksessa kesällä olla tai yhden. "Leiri" vois alkaa esim. lauantai aamusta ja loppua sunnuntai iltaan ja perjantaina illalla sais jo saapua paikanpäälle jos tahtois.

Taitaa Sannalla olla taas liian suuret haaveet...?!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Onnistui!!!

Pienen puristuksen jälkeen olen tyytyväinen suoritukseeni tulos 330...sillä pitäisi tietojeni mukaan "saada" lentolippu ranskan maasto mm-kisoihin, kaikkihan menee omakustanteiseksi, koska en A rajaa ampunut, mutta et tuosta ota ressiä ollenkaan. Nyt keskityn siihen keltaisen tuijotteluun ja keskelle tähtäämiseen...edelleen oli jousen kanssa pientä säätöä pyörien kanssa...en käsitä, torstaina pyörät oli ihan ajallaan, mutta ei enää. En tiedä mikä siinä mättää...miksi kaapelit venyy vieläkin?! Nooh yläpyöräkin on hieman vinossa mutta ilmeisesti ei häiritsevän paljon, silti suositeltiin kiertää pari kierrosta toiseen y haaraan.

330...ei huono näin kevään rämminnän jälkeen, en edelleenkään uskonut itseeni. Torstaina sain kentällä pientä toivoa että on se vanha Sanna joka joskus osuikin vielä olemassa... ehkä se sieltä vielä kun tarpeeks potkii... :-)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Rata olis valmis ja kisat siltä osin voi alkaa huomenna normaalisti... aamulla vielä lenkki taulujen kanssa ja iskä hoitanee arvioitavat taulut... minä annetut. Sitten onkin jo niin väsyksis ettei jaksa ampua... heh heh...

Karttojen kopiointia tuomareille etteivät eksy ;-) ja sitte nukkumaan jotta huomenna jaksaa... Toivottavasti ei ihan älyttömästi sada ei ol kivaa ampua sateessa, tosin onneksi ei sinne metsään niin paljon sada kuin jos olis kentällä ampumassa...

Huomenna tietää osaanko ampua vai en, sillä nyt pitäis sen jousenkin olla kunnossa...

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Photo: Harjoitukset Maalussa Että näin meillä harkkoja vietetään!

Ei ollu onneks mun nuoli, mutta mä taisin olla se rauhallisempi versio kaivamaan sen ehjänä pois... ;-)

Nyt on sunnuntain kisoja ajatellen puolet matkamerkeistä ammuttu... no mut mä olen aina sanonu et ei kannata turhaa huhkia kentällä... Aika on menny sadetta katsellessa ikkunasta ja rataa sateessa rakennellessa. Maanantaina sain onneksi kaikki annetut matkat mitattu ja merkattu. tänään vien enää rasti numerot ja yhdet rappuset sekä köyttä radalla. sitten on mun osuus kokonaan valmis. Tietenkin on sitten vielä ne tuloskortit jotka on kyllä valmiina mun pöydällä, mutta niistä puuttuu ne nimet... Tänään loppuu ilmoittautuminen joten huomenna saan laittaa kortitkin valmiiksi kun iskä menee Mikan kanssa laittamaan arvioitavia matkoja paikoilleen. Minulla on huomisesta lähtien kielto päällä ei saa mennä metsään... :-)

Ei olla turhan nipoja... kaikki hoituu ajallaan kun ei hosu ja huido... Näkeehän sen tuosta erään hosutusta nuolesta... heh heh!!! Kannattaa vaihtaa sitä merkkiä tähtäimestä...

torstai 31. toukokuuta 2012

Kentällä...

Katsottiin sitten lauantain kisojen jälkipyykkinä vihdoin mikä kisoissa oli vikana, onneksi ei kaikki huonot osumat olleet minun vikani vaan alapyörä oli jäljessä. Se ilmeisesti aiheutti sen että muilla oli 50m matka merkkinä mulla 57m että näin.

Taidan vaihtaa vielä vanhan bleidin hyllystä niin tuleepahan ruostuneet tarkistettu onko murtumia... hylly ei tunnu jämäkältä. Noo mene ja tiedä, huomenna nään onko se ehjä. Huomiseksi tosin on luvattu sadetta joten en saa matkoja ainakaan vielä uusiksi ammuttu.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Olkapää kipeä

Ei sitten maastossa ollut selkä vetoja suurissa ylä ja alamäen kulmissa. Nyt kostautuu olkapään kipuna. Taitaa tulla pari taukopäivää ammunnasta.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Maastokisat sippolassa!

Miten sen nyt sanois ei ollu helppoo kellään...mut ottaa vaan päähän...silti!

En tuntenut kummempaa jännitystä enkä muutakaan tykytystä, ryhmä oli mukava jne... silti en vaan osunut?!? Jossain puolenvälin jälkeen muut ryhmäläiset miettivät matkaa ammunnan jälkeen ja kappas, mulla onkin merkit aivan pielessä. Jos muilla on matka 50m niin pitäisihän se minullakin olla, vaan eipäs ollutkaan laitoin omaan jouseeni 55m. Taas saa miettiä mikä meni vikaan ja koska jousi hajoo käsiin?! Vielä torstaina kentällä kaikki oli kunnossa...

Tulos 255 ei lohduta pientä kulkijaa maastossa... Haave syksyn mm-kisoista taisi mennä siinä. Rata ei ollut kyllä tasapuoleinen karsinta maastoksi, jos verrataa sippolaa ja riksua ei ne ole millään lailla vertaus kelpoisia. Maastot pitäisi olla suht samanlaiset kun käydään karsintaa MM paikoista. No hätä ei ole vielä paha...ehkä...?! Jos luoja suo ja kaikki menee niinkuin on nyt suunniteltu on meillä ascellassa historiamme ensimmäiset jsal:n maastokisat 10.6 tarkoitus oli kuitenkin saada 3.6 maastotalkoissa mahdollisesti kaikki 28 rastia valmiiksi ainakin pakat paikoilleen ffaa:n maasto SM kisoja varten ja ajatus oli kuitenkin koe käyttää maastoa hieman niin mikäs sen parempi vaihtoehto kuin järjestää maastokisat 10.6 jolloin vielä kerkii koittamaan jos vaikka kisalippu heilahtaisi ja matka MM maastoon alkaisi tai ainakin jännitys sitä lentomatkaa TAAS!!!

No mene ja tiedä... kaikkeni tahdon koittaa ja tutkia... missä on menty vikaan kun en minnekään enää osu... lähdenkö alusta vai koitanko vielä...

lauantai 19. toukokuuta 2012

Maastorataa tehdessä/raivatessa mika saarelan, keijo ja marjatta leivosen kanssa. Vain muutama puu sai kyytiä. Hyvin oli vapaata tilaa ettei isoja tarvinnut kaataa. Eikä mennyt kuin 6tuntia.
Seuraavaksi valmistellaan puita joilla laitetaan taustat paikoilleen eli jonkin näköistä runkoa taustalle.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kentällä

Aurinkoa ja pilvipoutaa.... ei tuullut oikeestaan yhtään. Hyvä sää ampua. Jotain 36nuolta 30m matkalta lämppärii ja jessen vahtimista. Siirryin 50m koska jesse näytti pärjäävän ihan hyvin ilman minua. Ammuin jotain 40nuolen paikkeilla voi olla alle tai yli mut sinne päin. Muutamaa OHO laukausta lukuun ottamatta osumat ol ihan hyvin keltsillä ja nelosen vitosen rajoilla. Hieman on sitä keltaselle tähtäämis ongelmaa, mutta kun ei sitä ajattele ei haittaa.

Seuraavaksi ammuskelua varmaan vkl koska huomen tuskin kerkii taloprojektin takia ja torstaina on sadetta lupailtu samoin perjantaina ja lauantaina. Jos ei sada saatampa mennäkin ampumaan.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Muutaman nuolen ammuin eilen illalla muistin virkistykseksi. Jos nuolet lensi hyvin sinne minne satuin tähtäämään, joko vitosen/kutosen tienoilla tai ala nelkussa. Alle tähtäystä on edelleen mutta nyt olen tekniikkaa koittanu saada haltuun.

torstai 10. toukokuuta 2012

Ei sitten satanutkaan

Eilen aamulla heitti vettä oikeen urakalla ja olin sopinut termonivan kanssa et haetaan taustat jotka tilasin kun sataa koska aurinkoiset päivät on iskä kylvänyt ja minä rakennellut/muuraillut. Vettä satoi kunnes oltiin inkoossa. Ei satanut enää aurinko alkoi paistamaan,mutta nyt on taustat haettu. Seuraavaksi aloitetaan taustojen maastokuntoon rakentaminen eli kehikkoja jossa taustat sitten on. Niin ja radan rakennus.

Ostettiin heräte ostoksena sellaista huopaa jonka ajattelin laittaa vanhempien tautojen taakse pysäyttämään nuolia. Toimi minusta hyvin riihimäellä.

Ammuntaa varmaan äitien päivänä on sinne auringon seuraavaksi luvannut.


tiistai 8. toukokuuta 2012

Siinä on ja pysyy!

Käskettiin ampua läheltä,jotta pakonomaisen laukauksen tietoisesti sais pois... No lähti ne nuolet nätisti ja väitän että niinkuin on neuvottu ja nippukin on nätti. Kuka ottaa noi nuolet pois kysyn vaan!!!??? Lensin seljälleni loukkasin kylkeni ja nuolet ei liikkunu pakassa senttiikään. Onneksi pakka on omalla etupihalla, voi pyytää apua kun et jättäis nuolet jonnekkin kentälle.

Kehtaan tunnustaa ny vit....... :)


maanantai 7. toukokuuta 2012

Maasto "leireilyä"

Aurinkoinen sunnuntai päivä vietetty Mikan kanssa, maastoammunnan parissa Ruksussa... 12rastia sai harjoitella rauhassa arviointia ja se olikin todellista sellaista sillä ei ole matkamittaria ja ammunta paalukin oli viety pois rasteilta, eli ensin arvioitiin taulu, sitten missä olisi noin oikeasti siihen tauluun kuuluva matka. Sitten arvioitiin matkaa skopella ja ammuttiin lopuksi sinne sun tänne... Heh!!!... No oli ne nuolet kaikki taulussa välillä tosin meni hieman yli tai ali kun harjoiteltiin arviointia ja skopen koko on hieman hämäävän iso tauluun katsottuna tulee oikeesti arviointia kun mennään pitkille matkoille, mutta niinhän sen pitää ollakkin,EI mitata vaan arvioidaan. Mikan asentoa hieman korjailtiin, koska nyt oli tilaisuus ja minun tieto taito ei nyt riittänyt enään. Heh!!! Tahallani tein, ettei se ammu paremmin kuin minä! Tosin oli jo sen näköistä ammuntaa että mä häviin sille vielä tänäkesänä jos se ei vaan hajoo nyt, minulla on siis tehtävä joko auttaa pulassa eli huomautella asennosta tai sitten... Buahhahhaaa!!! No ehkä mä nyt autan kuitenkin on se kivaa ampua yhdessä pitkin mettää kun yksin... Juuh! Aurinko paistais tänäänkin... Toivottavasti edes tunnin kerkiin ampua tänään...

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ammuskelua

Vappunpäivä menikin rattoisasti kuoroesityksen jälkeen jousiammunan parissa. Pitihän sitä mennä testailemaan miten nuoli lentää kun jänteitä ja kaapeleita kieritetty kymmenen kierrosta. Vaikutus matkoihin oli milli eli hieman on paunoja tullut lisää mutta punnitsemaan en ruvennut koska tiedän että kuuttakymmentä siinä nyt ei varmasti ole. Ammunta oli hieman väsynyttä koska vappuna hieman valvottiin, mutta kotona... Joka tapauksessa ei pitkillä matkoilla meinannut enää jaksaa keskittyä. Jousi hieman heilui ei paljon.... heh... Mukana oli hyviä suorituksia jolloin nuoli oli keskellä ja niitä oli noin 2/3 laukauksista että eilisen voi laittaa hyviin päiviin jotka onnistui.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vain pientä säätöö

Päätin kuitenkin pitää välipäivän ammunnasta vaikka eilisen jälkeen kun tajusin että nyt tiedän mitä mun pitäis tehdä, mutta en saa tehty joka kerta... että enemmän nuolia pitää ampua en sitten ampunut.... koska näin tärkeemmäksi muurata koska eilen ammuin. Huomenna teen taas molempia aamusta muuraan ne muutamat harkot jotka ovat enää muuraamatta sen jälkeen pidän ammunta tauon ja jatkan tallin laajennuksen muuraamista.

Tänään vain kierrettiin jänteisiin kierroksia jotta jousesta saisi sen luvatun 50paunaa... saattaapi olla että meni ylikin, mutta minä pidän jousesta jossa on hieman pelivaraa molempiin suuntiin eikä pultit ole aina pohjassa...

Huomenna sitten koitetaan mitä tänään testailin...

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Merkkien ammuntaa!

Niinhän siinä kävi että eilen sisällä ampuessani paperi testejä jouduin hieman säätelemään uudelleen hyllyä ja lopulta siirsin hieman nokinpaikkaakin, sillä seurauksella että ampuessa loppu treenin kahtakymmentämetriä huomasin että tiistaina ampumani merkit meni uusiksi, merkki heitti melkein sentillä. Aamulla sitten toivoin että aurinko näyttäisi itseään hieman tai ei sataisi jotta voin kokeilla merkkejä kotona uudelleen. Laskin samalla nuolivarastoani ja huomasin että pakko niitä nuolia on tilailla lisää ei auta itku, joten onneksi on tuo netti puhelimessa ja sähköposti, sain ammuskellessani merkkejä hoidettua nuolitilauksen kätevästi samalla. Tosin nyt ei tartte takertua pikkuseikkoihin ja huomautella että ammuitko samalla kuin kirjoitit..... NO EN!!! Vaan kirjoittelin taustalle kävellessäni... näsäviisas! heh!!!!! Onneksi aurinko minua lämmitteli aina välillä ja sain merkitkin ammuttua, tosin en voi tällä nopealla ammunnalla ja siinä puuskittaisessa tuulessa ammutuista matkoista varmaksi sanoa, onko kaikki nyt aivan oikein, mutta emme ota ressiä moisesta vaan ammuskellaa näillä... ja kahtellaan kahtellaan! Nyt menen huomisiin kisoihin nauttimaan siitä että kesä on tulollaan ja saan ampua jälleen maastossa...ulkona. Vaikkakin taitaa tuolla riksussa olla vielä luntakin ainakin varjopaikoissa... Mä oon vaan niin happy kun tulee kesä ja pääsee ulos ampumaan ja niin tämän kesän projekti polkastaan kunnolla käyntiin.Oman talon laajennus...johan ne hartiat ottaakin ovenkarmeihin kiinni. Kyllähän minä mahdun, toisin se on tuo minun iso egoni... heh!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Säätöä ja vääntöä!

Eilinen harkka meni sitten sisällä ampuen ja säätäen jousta. Nyt tulee lähes mersunmerkki,mutta matkojen ammunta meni uusiksi. 20m merkki siirtyi melkein sentin enkä lähde ampumaan huomenna kisoihin ihan noin isolla arviolla koska matkoja pitää muutenkin arvioida nii jos vielä merkki..... tosin ei olisi paineita kun sählää.

No sählään muutenkin ihan tarpeeksi. Täytyy sen verran sanoa että puoleenvuoteen ei ole näin rauhallista ammunta ollut kuin eilen. Johtuuko se sitten siitä että mastoammunta on vaan niin mun juttu vai joko mun pää alkais parantua,mene ja tiedä... jälkimmäinen tuskin..... heh.....!

Oli rauhallista tähdätä keskelle....siitä on jo vuosia aikaa kun viimeksi olen keskelle tähdännyt ainakaan saaamatta jos jonkin moista sätkyä.

Toivon että tänään saisin ampua jossain välissä muutamia matkoja, jos en... niin vedetään lonkalta... sen mä jo osaan. Ainiin ammuin eilen puuhun kun siirsin hyllyä sivusuunnassa... nuoli meni poikki!

Nyt pitää jo tilata uusia nuolia...!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ulkona vihdoin!!!

Eikä niinkuin lumiukko koska lumi on kentällä vain muisto ja pahasti ei lainehdikkaan eli venettä ei tarvittu,mutta ny on ulko kausi virallisesti mun kohdalla aloitettu ja jousi saanut happea ampujasta puhumattakaan!

Kolmen tunnin reenit takana lopulta jäätys näpit. Aurinko kurkkaili välillä pilven takaa,eikä tuuli kiusannut. Lauantain kisaa varten on matkat katsottuna noin suurinpiirtein mutta niihän ampujakin osaa ampua noin suurinpiirtein... osuu joskus tauluun varmaan vahingossa....

Selän kun sais vielä kuntoon jotta ei sattuis pelkkä ajatus kävelystä... tiedänpähän tehneeni jotain....

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tiistaita

Tulipahan sitten ammuttua taas taljalla parinviikon taon jälkeen. Otin jo ulkonuolet käyttöön kun uloshan jo suunnataankin. Vielä en kumminkaan ihmeemmin säädelly pyasykkää nuolille koska pitäis nuo jänteet ja kaapelit vaihtaa uusiin, voivat muuttaa taas jotain suuntaa niin ammuskelin vaan lähinnä omaksi iloksi.

Iloa siinä sitten olikin kun jousi painaa 3kg enemmän kun tuo lonkkari ja laukaisulaite... anteeksi mikä?! Olin hieman hukassa, hassua mutta ekat kierrokset tuntui kuin en olisi koskaan ampunut taljall...

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

15.4-12 jesse


Loimaa 15.4

Heh heh hee!!!! Hieman hymyilyttää... 39 pistettä koko kisasta! Hauskaa oli sen voin sanoo enkä valehtele! Tärkeintä mulle oli Jessen ammunta ja kuinka se jaksaa. Jesse oli niin innoissaan jo ennen kisoja että lämmittelyssä ampui aavistuksen liian monta kertaa. Lopussa voimat alkoivat huveta.

Hyvin se kuitenkin meni ekakertalaiselta joka vihdoin jaksaa keskittyä edes hetken yhteen asiaan kerrallaan. Pulina taukosi vain ammunnan ajaksi ja välillä piti muistuttaa että viivalla ollaan hiljaksis.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Jeeeee!!!!!

Kaikki viis nuolta vihdoin taulussa yhtä aikaa!!!!
Johan sitä on kaksviikkoo koitettu. Mikan 40-45 paunanen lonkkari on hieman turhan jäykkä näin harjoitella, kun ei meinaa tekniikkaa saada kiinni millään.
Kevyellä jousella olis aavistuksen helpompaa saada juonesta kiinni... kyseessä ei kuitenkaan ole normi vaistojousi jota olen ampunut 10vuotta,mutta aika lähellä mennään.

Todella hyvää treeniä taljaa ajatellen... nyt ei ole pakko osua paitsi taustaan, enempää ei kehtaa reikiä seinää tehdä.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Harkat

Tänään olis sitten harkat jälleen... Milläs sitä nyt ampuis... Taljalla ei vieläkään haluta ampua enkä edes osuis sillä kuitenkaan minnekkään. Säälin kaupungin seiniä kun osun niihin kuitenkin... vai säälinkö?! Seuran kaverit jo taitaa tietääkkin että miten harkat menee... välillä osuu seiniin ja välillä jopa tauluun, keskimäärin noin neljä nuolta viidestä osuu paperiin yksi on aina ulkona joukosta...

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Jousiammuntaa vai ei....

Nyt hankin sen vihdoinkin....! On se kauan ollut harkinnassakin. Paikka vain hieman muuttui ajan kassa. Nyt osuu tai sitten ei... :-)


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Jesseä valvomassa

Näin ne harkat nyt menee kunnes pääsen jälleen ulos...

Hyvinhän tuo ampuilee, paremmin kun minä taljalla. Onneksi voin lohduttautua sillä että Jesse ampuu 10yardista. Olishan se noloa jos seitsemän vuotias päihittäis äitinsä samalta matkalta... No ei sekään taitais olla kauhean vaikeaa. Mutta näillä mennään... Kevättä kohti! Jesse valmistautuu loimaalle... 15.4 kisaan on kuulemma innoissaan jo lähdössä. Saas nähdä jaksaako koko kilpailua

maanantai 26. maaliskuuta 2012

EIAC 2012

Kolme päivää virossa... Tulipahan kokemusta lisää... Tosin vielä en tiedä onko kaikki hyviä vai huonoja, mutta ampua en ainjakaan osannut. tulokset 285 286 286 empä muista koska olisin noinkin huonosti ampunut...tai siitä nyt kuitenkin onjo aikaa... mutta voip olla että joskus pitää pudota korkeelta jotta voi kiivetä taas takaisin. Nyt kuitenkin pidän taukoa talja ammunnasta ja kokeilen vaikka uppo palloa...

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Blaah....

Nyt olis ollu se päivä kun olis pitäny jäädä kotiin... eka puolisko 120sm kisois 287 haloo sanna valo palaa ketään ei oll kotona!!!!! Käsi vihlas ja nuoli lähti tietenkin ohi...vit....

Toinen puolisko meni sit jo paremmin 297 siinäkin muutama nelonen,mut ne oli siellä minne tähtäsin kun laukaus lähti,eli sinällään ok.... oma vika sit loput... käsi turtui loppua kohden ja sattui vain vetäessä tosin hieman varoin sitä joten ammunta ei ollut enää rentoa niinkuin se oli alussa. Rentous loppui ohilaukaisuun... harmittaa,mutta tää on vaan elämää...

Erja ampui mun tekemät suomenenkat uusiksi 120nuolessa sekä 60nuolessa.... no onneksi ei täysiä x määriä joten.... mä otan ne viel takas joku vuos.... se on päätetty.... :-)

Ainut mikä oikeesti harmittaa kisassa on se että ammunta oli todella rentoo alussa ja kun käsi kerran petti en saanut enää rentoutta takaisin ja siitä tuli väkinäistä....

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Käsi kipeenä... :(

Maanantai aamusta asti on sitten oikean käden ranteen ja kyynerpään välinen alue särkenyt aivan tolkuttomasti... Tällähetkellä on hyvät buranat aamunameina otettu joten tuskaa ei ole kuin hetkittäin kun liikuttaa kättä tai koittaa nostaa jotain, kun unohtaa että on käsi kipeä. Axelin kanssa onkin niin helppoa olla yksikätinen. Mutta nyt jännäänkin iltaa pystynkö ampumaan ollenkaan... Nyt tietenkin vois olla se hetki että kannattaa miettiä mitä tekee...ampua vai eikö? Jos tänään kokeilisi miltä se tuntuu jos ei onnistu ammun vasta lauantaina seuraavankerran... torstai kun jää välistä kiireiden takia kuitenkin kun on liiton kokousta ja jne... Ja viron reissukin lähestyy....... buah....

torstai 1. maaliskuuta 2012

Reenit jäi lyhyeen tänään,koska joku pöpö koittaa iskeä ja harkkavuorokin on torstaisin vain tunnin... mutta hyvin huomas senkin tunnin aikana että kunto ei oll ihan normi settii.... Ammunta sinällään oli aika rennon oloista,mutta ihmekkös tuo kun voimat katosivat oikeasta kädestä.... ei ollu voimii millä ressata,vai miten se sanotaan. Järkky kipupiste on oikeassa hartiassa ja lapaluun ja selkärangan välissä,itkuu meinaa vääntää taas kun nukkumaan menee... nyt on sen levon aika...jos ampumaan vasta enstiistaina seuraavankerran....

maanantai 27. helmikuuta 2012

Pitäiskö...

Jos nyt miettii eilisen ammunnan vaikeutta... tai sen helppoutta kun jäin kilpailuiden jälkeen harjoittelemaan tähtäämistä... Pitäiskö pitää sitä taukoa ammunnassa vaiko ei... Kaikella on kuitenkin riskinsä... tai sitten ei. Kolmenviikonpäästä olen matkalla viroon ampumaan eiac 2012 kisoihin... ja kahdenviikon päästä olisi 120nuolen kilpailu... Tauko??!! Ei kyllä mä menen tiistaina harjoituksiin ja ammun vaikka sitten pelkkään taustaan jotta saan itse ammuntaan varmuutta... Tapellaan sitten tähtäämisen kanssa kun osataan ensin ampua oikein...

perjantai 24. helmikuuta 2012

Liikennevalot hakusessa....

Okei, siis eihän asiat voi mennä aina niin kuin itse tahtoisin,mutta kuitenkin vois mennä edes joskus. Ascella järjestää ffaa:n puolen 60nuolen SM kisat salossa tulevana sunnuntaina ja ajattelin että käytämme koripalloilijoiden kelloa joka on valmiina seinällä. No se piti niin kauheeta meteliä että unohdin sen haaveen ja koitetaan tammisaaren liikennevaloja toimiiko ne.... pyyhitää vuosien pölyt päältä....

Ja ne toimii ja nyt on säädetty aikakin 4minuuttia...

Ammuntaa siinä samalla... heh... no joo,jos jaksaa keskittyä...!  Ei muuta kuin lauantain harkkoja kohti täytyy sen keskustan joskus sielt löytyy!!!

torstai 23. helmikuuta 2012

Osuuko.....vai.....

Helppoa kun heinän teko... vai miten se meni? Osuu kun jaksaa keskittyä ja kun saa tähdättyä keskelle,mutta se sätky tai sanoisinko ne sätkyt jotka vainoaa jokaisen nuolen kohdalla. Kolme viidestä jaksoin hyvin tsempata,mutta ne kaksi nooh.... ei puhuta niistä. Läks ku lämpes! Pitää tehdä paljon töitä vielä ettei pelota ampua. :))

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Harjoittelua kännykällä...

Eikun!!!! Jousellahan se pitäis... testausta onnistuuko bloggaus myös kännykällä.... ja mä niin oon sanonu etten ikinä lähde tähän leikkii....niin nyt sitten kokeilen kuitenkin. Taitaa tulla tavaksi jos vain onnistun tässä?!

Taas jotain väärin!

Tiistain harkat sujuivat osuvasti toisin kuin sunnuntain kisat. Tosin voin todeta että nuoli menee just sinne minne tähtää eli sjal:n tauluissa punaiselle klo 6.00 ja ffaa:n tauluissa neloselle ja ylläri klo 6.00. Eilen sitten koko harkan ole harjoitellut tähtäämistä väkisin keskelle ja olkapää siitä kipeeks tuli kun ei ole rentoa työskentelyä ei. Koitettu on myös alle tähtäystä, mutta en luota siihen että nuoli sitten osuis keskelle vaikka tähtäin on säädetty niin. Joten sen voin unohtaa... Oikean olkapään etuosassa on nyt sitten mukava jomotus. Toivottavasti saan sen rennoksi ennen sunnuntain kisoja...

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lauantai niinpä niin...

Mikä ihme siinä on että juuri ennen kisoja voi aina sählätä kaiken niin ettei kannattaisi edes kisoihin lähteä. Huonosti nukuttu yö, pieni onnistumisen paine ja se autuas vitutus kun nuoli kopsahtaa neloseen...(taulussa siis pisteet viisi ja neljä)

Välillä on vaan niin toivoton tunne kun mikään ei tunnu onnistuvan. Se että heittäisi jousen kassiin ja kaatuisi sänkyyn peiton alle eikä kurkistaisikaan päivän valoa seuraavaan pariin päivään. Blaah.... onnistumisiakin löytyi onneksi kun tarpeeksi tahkoi. Hmm.... ehkä huomenna kilpailuissa osaisin vaan ampua??!

perjantai 27. tammikuuta 2012

22.1.2012

18m ihan normi kisat Espoossa Hoodilla.... Huoh!
Nyt olen hiljalleen toipunut siitä mitä ammunta siellä oli.... huh huh... 530 tuloksella noh, naurattaa kyllä ei kaikkea tosikkona saa ottaa, mutta miten kaikki voikin olla niin päin puuta...

Alkulämmittely meni ihan normisti joten kisan kulkuun ei olisi pitänyt tulla mitään ihmeempää... heh... Niinhän mä luulin, kun en tiennyt. Ensimmäinen puolisko meni keltakammon merkeissä ja ammunta oli sitten niin jäykkää että välillä tuntui nuolen olevan liimattu pyssyyn kiinni tai sitten huomas että keltainen kun näkyi tähtäimessä se nuoli meni jo....

Tauon jälkeen sain pakotettu itseni tuijottamaan sitä keltaista paremmin ja tuli sieltä jopa muutama rento suorituskin. Tahmeeta se oli kuitenkin... Nooh joskus näitä päiviä tulee ei sille mitään voi...

en kuitenkaan ollut se viimeinen... heh... ja harjoituksetkin ovat taas alkaneet sujua... tatsi löytynyt... kunnes taas seuraava kisa 5.2.... nooh sitä odotellessa...